Kokosimme yhteen asiat, jotka vain suomalainen voi ymmärtää. Tunnistatko itsesi?
Kaikki ovat tottuneet siihen, ettei koulussa käyminen maksa. Voi jenkkiparkoja, kyllä niillä on kallista!
Vaivaantunut hiljaisuus esimerkiksi hississä naapurin kanssa on normaali olotila.
Et itse asiassa ole ihan varma, oliko tuo naapurisi. Kuka niitä tuntee? Ei tämä ole mikään Pieni Talo Preerialla!
On erittäin ok olla puhumatta myös uusille tuttavuuksille. Jotka ovat ehkä naapureitasi. Joita et tunne...
Kaupassakaan ei puhuta ihan kenelle tahansa – korkeintaan kassahenkilölle, jos hänellekään. Jos et löydä heti etsimääsi yrität päästä mahdollisimman pitkälle kysymättä henkilökunnalta, niin tehdään vasta pakon edessä.
Vain ystäviä halataan ja vain rakkaita pusutellaan.
Itsekseen hymyileminen on epäilyttävää. Vain pervot ja hullut hymyilevät ilman (näkyvää) syytä.
Voit edelleen käyttää samoja vaatteita, kuin 20 vuotta sitten (vaikka ne eivät enää mahtuisi sinulle kunnolla)
Kahvia on saatava aamulla, päivällä ja illalla. Kaksi kuppia. Tai kolme.
On ihan normaalia, ettei yöllä ole pimeää kesäisin.
On normaalia aloittaa t-paitakelit, kun lämpöasteita on 12. Esimerkiksi vappu on ihan hyvä aika kyykkiä piknikillä räntäsateessa. +20 astetta on shortsikeli, eikä -10 ole vielä edes kylmä.
Mökille hyttysten keskelle lähdetään mieluummin kuin etelänmatkalle. Minä menen nyt Savoon!
Kesällä jokainen viikonloppu kuluu festareilla.
On ihan normaalia, että kuusi kuukautta vuodesta on pimeää koko ajan. Aamu voi olla jo pitkällä, vaikka ulkona on pilkkopimeää...
Palkka on pyhä asia. Sen määrää ei kysellä, eikä kerrota. Kellekään.
Verot eivät ole pyhä asia. Verotiedot julkaistaan lehdessä, ja ne tulee lukea. Tarkkaan. Miten muuten voisi tietää, ketä kadehtia!
Siis mun on pakko saada asuntolainaa. Kaikilla muillakin on.
Hammaslääkäriin pääsee maksutta alaikäisenä. Myöhemminkin pääsee halvalla – jos jaksaa odottaa kuusi kuukautta.
Jokainen on käynyt Tukholmassa ja Tallinnassa laivalla. Osa reissuista tosin on hämärtynyt muistoista liian innokkaan oluen nautiskelun vuoksi…
Tunnet jonkun, joka hukkui juhannuksena.
Olet jonottanut ämpäriä.
Osaat sytyttää saunan pesän.
Olet nähnyt ja koskettanut lehmää. Maidon alkuperä ei todellakaan ole mikään mysteeri!
Kun sanon "presidentti", ajattelet joko "kahvi" tai "Kekkonen".
Muistat edelleen jääkiekon MM-95-voiton. Suomi! Suomi! Suomi!
Tiedät, miltä terva tuoksuu.
Jokin näistä kuuluu kesääsi: Linnanmäki, Särkänniemi, Korkeasaari, risteily.
Sanat "kesä" ja "makkara" liittyvät mielessäsi tiiviisti yhteen. Ja "mansikka" myös!
Juhlit keskikesää polttamalla suuren määrän risuja tai rojua jonkun pellolla.
Kukaan ei lue Seiskaa. Tai katso BB:tä. Sinäkään. Samalla kaikki tuntuvat mystisesti tietävän, mitä edellä mainituissa viimeksi tapahtui tai kerrottiin.
Mitä kuuluu -kysymykseen voit vastata kahdella tavalla: vastaa "ihan hyvää" jos sinulle kuuluu oikeasti huonoa, ja valita vaikka säästä, jos sinulla menee hyvin.
"Anteeksi" ja "mutta" ovat yleisimmät ilmaisut, joita käytät. Myös "no ei tämä mitään" ja "älä nyt" pääsevät usein suustasi.
Karjalanpiirakat. Muunmaalainen ei vain voi ymmärtää, miten puuro ja leipä -yhdistelmänä voi toimia!
On ihan normaalia ostaa 6-12 olutta vain itselleen. Hankkikaa omat juomanne!
"Omat juomat" on muuten ihan normaali asia vaikkapa juhlakutsussa.
Jos joku ei juo, se on varmaan raskaana. Tai jotenkin muuten outo.
On ihan normaalia sahata jäisen järven jäähän reikä ja mennä sitten lillumaan siihen.
On ihan normaalia, että kahdeksan kuukautta vuodesta ihminen pukee ylleen neljä paitaa päällekkäin.
Bussissa ei voi istua kenenkään viereen, jos yksittäispaikkoja on vielä tarjolla. Parasta on, jos onnistuu blokkaamaan myöhemmät bussiin tulijat vierestään vaikkapa laukulla.
Säästä voi aina puhua. Sää voi olla liian märkä, liian kuiva, liian kylmä tai liian kuuma. Sää voi harvoin olla sopiva.
Tunteista ei voi puhua. Hävettää.
Bussi/lentokone/metro/mikä tahansa kulkuväline lähtee varmasti aikataulusta edellä, kun a) menee lähtöpaikalle/oviaukolle jonottomaan ainakin 15 minuuttia ennen lähtöä b) tunkee sisälle (mieluiten ensimmäisenä) heti, kun se vain on mahdollista. Viis siitä, onko edellinen satsi matkustajia vielä ehtinyt poistua vai ei.
Se, että menet kuumaan huoneeseen alastomien miesten kanssa ja he hakkaavat sinua oksilla, on mielestäsi rentouttavaa ja terveellistä.
Juttua korjattu 30.9.2015 klo 9.19: Muutettu kohtaa hammaslääkärin maksuttomuudesta. Kunnallinen hammashoito on maksullista kaikille 18 vuotta täyttäneille.