Keskusrikospoliisi julkaisi viime heinäkuussa etsintäkuulutetuista henkilöistä listan, jonka tarkoituksena oli täydentää Europolin ja Interpolin julkaisemia etsintäkuulutettujen listoja kansallisesti.
Heinäkuussa julkaistulta TOP 10-listalta jäi kiinni kolme etsintäkuulutettua henkilöä yleisövihjeiden ja hyvän viranomaisyhteistyön avulla.
Törkeästä petoksesta epäilty Adam Nilsen jäi marraskuussa kiinni Saksan ja Tanskan rajalla rajatarkastuksen yhteydessä. Hänet on luovutettu Suomeen.
Muun muassa törkeistä petoksista ja törkeästä ampuma-aserikoksesta tuomittu Markus Pönkä puolestaan saatiin elokuussa kiinni Tukholman lähistöltä. Kiinnioton tekivät Ruotsin keskusrikospoliisin NOA:n FAST-yksikkö ja Tukholman poliisin erikoisyksikkö.
Sisä-Suomen poliisi taas otti muun muassa taposta tuomitun Seppo Lindemanin kiinni Mänttä-Vilppulassa heinäkuussa. Yleisövihjeet johtivat kiinniottoon.
Poliisi pyytää yhteydenottoja
Kaikkiaan 60 Suomen kansainvälisesti etsintäkuuluttamaa henkilöä on jäänyt kiinni vuoden 2017 aikana ja Suomesta on luovutettu ulkomaan viranomaisille 48 etsintäkuulutettua henkilöä.
Keskusrikospoliisi kaipaa edelleen yleisöltä vihjeitä kahdeksasta etsintäkuulutetusta henkilöstä. Listalle on lisätty Ruotsin kansalainen Jani Juhani Kellokumpu, joka mahdollisesti oleskelee Suomessa.
Jos näet listalla esiintyvän henkilön tai tiedät hänen olinpaikkansa, ota yhteys poliisiin numerolla 050 440 1800 tai sähköpostilla wanted.krp@poliisi.fi.
Kiiretapauksissa ota yhteyttä hätäkeskukseen.
Heistä kaivataan havaintoja
Jani Juhani Kellokumpu on syntynyt 9.5.1981. Hän on Ruotsin kansalainen ja Ruotsin kansainvälisesti etsintäkuuluttama henkilö.
Kellokumpu on tuomittu törkeästä kuolemantuottamuksesta, törkeästä rattijuopumuksesta ja törkeästä liikenneturvallisuuden vaarantamisesta kahdeksi vuodeksi vankeuteen. Hänen koko tuomionsa on suorittamatta.
Ruotsissa etsintäkuulutettujen tehostettuun etsintään erikoistuneen FAST-yksikön tavoittaa kellon ympäri numerosta +46105635540.
Kalev Eeskivi on syntynyt 17.12.1979. Hän on Viron kansalainen ja häntä epäillään törkeästä huumausainerikoksesta.
Svetlana Aleksandrovna Hytti on syntynyt 12.4.1968. Hän on Venäjän kansalainen. Hytti on esiintynyt aliasnimillä Svetlana Khiutti, Svetlana Khyutti (entinen Demidenko) ja Svetlana.
Hyttiä epäillään kaikkiaan 13 rikoksesta, kuten törkeistä veropetoksista ja kirjanpitorikoksista.
Erkki Olavi Linho on syntynyt 2.5.1961. Hän on Suomen kansalainen.
Linhoa epäillään törkeästä veropetoksesta, törkeästä kirjanpitorikoksesta, rekisterimerkintärikoksesta, törkeästä velallisen epärehellisyydestä, törkeästä velallisen petoksesta, liiketoimintakiellon rikkomisesta ja törkeästä työeläkevakuutusmaksupetoksesta.
Arman Enrique Alinko on syntynyt 10.10.1977. Hän on Irakin kansalainen. Alinkoa epäillään törkeästä huumausainerikoksesta.
Ammar Muhamad on syntynyt 1.1.1981. Hän on myös Irakin kansalainen.
Muhamadia epäillään törkeästä veropetoksesta ja lapsen seksuaalisista hyväksikäytöistä.
Aram Kohnepushi on syntynyt 15.8.1988. Hän on Iranin kansalainen.
Kohnepushia epäillään yhteensä 33 rikoksesta, kuten petoksesta, törkeästä petoksesta ja törkeästä väärennyksestä. Kohnepushin epäillään aiheuttaneen toiminnallaan yli 600 000 euron vahingot.
Israr Ali on syntynyt 25.12.1990. Hän on Pakistanin kansalainen.
Alia epäillään törkeästä lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä, raiskauksesta ja lapsen seksuaalisesta hyväksikäytöstä.