Oliver Helander keihään karsinnan ykkönen – EM-rajaa ei hätyytelty

Oliver Helander
Oliver Helander oli miesten keihään karsinnan ykkönen Kalevan kisoissa Jyväskylässä.Lehtikuva
Julkaistu 21.07.2018 15:03

MTV SPORT

Yleisurheilun Kalevan kisoissa Jyväskylässä keihään karsinnoissa tulostaso oli varsin maltillinen. Ykköseksi heitti Oliver Helander, jonka ensimmäinen ja ainut heitto kantoi 78,02 metriin.

Helander lähtee sunnuntain kisaan ylivoimaisena ennakkosuosikkina.

Karsinnan kakkonen oli Toni Keränen, joka heitti oman ennätyksensä 75,84.

Kolmanneksi heitti Taneli Juutinen (73,72).

Karsinnoissa ei vielä hätyytelty EM-rajaa, eli 80 metrin viivaa.

Juuri tähän liittyy kovasti mielenkiintoa sunnuntain loppukisassa. Suomen EM-kisajoukkue kun uhkaa jäädä varsin kapeaksi Tero Pitkämäen ja Antti Ruuskasen loukkaantumisten myötä.

Tällä hetkellä vain Helander on rikkonut EM-rajan kunnossa olevista urheilijoista.

Keihään loppukisa käydään sunnuntaina kello 16.40.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu