Voimistelija Olivia Dunnen nänni vilahti esiin kuvassa, jonka hän julkaisi Instagramissa. Tämä voi koitua sosiaalisen median tähdelle kalliiksi.
Yhdysvaltalainen Dunne, 21, julkaisi vastikään Instagram-tarinoissaan selfien, jonka yhteyteen hän oli kirjoittanut kaipaavansa New Yorkia. Kuvassa Dunnen topin alta näkyi hänen nänniään – ilmeisesti vahingossa.
Vaikka julkaisu sittemmin poistettiin, esimerkiksi saksalaislehti Bild on julkaissut siitä kuvankaappauksen. Bild on myös huomauttanut, että tapauksella voi olla Dunnelle ikäviä seurauksia.
Instagram suhtautuu kriittisten paikkojen näkymiseen, naisten nännit mukaan lukien, jyrkästi. Julkaisuista, joissa näkyy Instagramin vinkkelistä liikaa, voi seurata jopa palvelusta ulos joutuminen.
Dunnelle tämä voisi olla taloudellisesti raskas kolaus sosiaalisen median ollessa hänen suurin tulonlähteensä. Hän on kertonut ansainneensa yksittäisestä kaupallisesta julkaisusta somessa jopa yli 500 000 dollaria eli päälle 450 000 euroa.
Dunnen, joka tiedetään yhdeksi parhaiten tienaavista yliopistourheilijoista, nettovarallisuuden on arvioitu olevan kolmen miljoonan euron luokkaa.
Instagramissa Dunnella on tällä hetkellä viisi miljoonaa seuraajaa. Dunne on suosittu myös TikTokissa 7,9 miljoonalla seuraajallaan.