Olkiluoto 3:n sähköntuotannon aloitus lykkääntyy taas

2:10img
Katso myös asaintuntijahaastattelu marraskuulta: Olkiluoto 3:n käyttöönotto viivästyy jälleen – näin professori Peter Lund arvioi tilannetta
Julkaistu 04.02.2023 14:21

MTV UUTISET – STT

Olkiluoto 3 -ydinvoimalan sähköntuotanto on käynnistymässä vasta loppuviikosta, ilmoittaa voimalasta vastaava yhtiö Teollisuuden Voima (TVO) verkkosivuillaan.

Aiemmin TVO kertoi Eurajoella Satakunnassa sijaitsevan voimalan sähköntuotannon käynnistyvän jälleen maanantaina 6. helmikuuta. Tuoreimmassa koekäytön tuotantoarviossaan yhtiö kertoo sähköntuotannon jatkuvan perjantaina 10. helmikuuta.

Uusi päivämäärä perustuu laitostoimittaja Areva-Siemensiltä saatuun arvioon. Tuotantopäivän muutoksesta kertoi lauantaina ensimmäisenä Yle.

Arvio: Säännöllinen sähköntuotanto käynnistyy maaliskuussa

Lukuisista viivästyksistä kärsineen Olkiluoto 3 -ydinvoimalan koekäytössä on alkuvuonna ollut tuotantokatkos voimalan syöttövesipumpuissa havaittujen vaurioiden vuoksi.

Pumppujen juoksupyörät on katkoksen aikana jo vaihdettu. TVO kertoo, että vielä ennen tuotannon käynnistymistä on määrä korjata voimalan apusyöttövesipumpun mekaaninen tiiviste.

Tämän jälkeen voimalassa käynnistyy koejakso, jonka aikana voimalan on määrä tuottaa sähköä pääosin täydellä teholla.

TVO:n tuoreimman arvion mukaan Olkiluoto 3:n säännöllinen sähköntuotanto alkaa 14. maaliskuuta 2023.

Tuoreimmat aiheesta

Ydinvoima