Halonen ei mene juhliin myymään artistibrändiään. Frakin käyttämisestä hän innostui TTK-kuvauksissa.
Kutsu Linnan juhliin kolahti muusikko Olli Halosen postilaatikkoon paljon aiemmin kuin hän uskalsi haaveilla.
– Ajattelin, että kyllä siinä varmaan vielä kymmenen vuotta pitää Suomea kiertää, ennen kuin voisi tulla se hetki, Halonen kertoi STT:lle studioltaan.
Valmistaudu Linnan juhliin ja seuraa juhlahumua erikoislähetyksissä
Klo 17–19 Valmiina Linnan juhliin -erikoislähetys Katri Utulan ja Katja Lintusen juontamana.
Klo 19–22 Juhlatunnelmaa ja mielenkiintoisia vieraita suorana Presidentinlinnasta.
Lähetyksiä voi seurata suorana MTV Uutisten verkkosivuilla ja Katsomossa itsenäisyyspäivänä 6. joulukuuta.
Presidentti Alexander Stubb käytti Halosen Pohjola-kappaletta kampanjassaan ja pyysi Halosen esiintymään vaalivalvojaisiinsa. Siksi Halonen kertoo salaa haaveilleensa kutsusta, mutta kun sitä ei kuulunut, hän ajatteli, että tämä ei ollut vielä hänen vuotensa.
– Mutta sitten se tulikin lopulta ihan yllärinä. Se oli ihan huumaava hetki.
Stubb oli lähettänyt Haloselle viestin Instagramissa pian sen jälkeen, kun oli kertonut olevansa ehdolla presidentinvaaleissa.
– Hän oli laittanut viestin, että moikka, tässä on Alexander Stubb. Hän sanoi, että tykkää Pohjola-kappaleesta tosi paljon ja kysyi, saako hän käyttää sitä kampanjassaan.
Halonen kertoo aluksi ajatelleensa, että viesti ei varmasti ole aito, vaan tullut feikkitililtä. Kun viestin aitous selvisi, Halonen vastasi, että anna palaa vaan.
"Hyvää viihdettä on katsoa kättelyjonoa"
Pohjola-kappaleessa puhutaan perinteistä ja suomalaisuudesta.
"Ja meille hyvää viihdettä on katsoa kättelyjonoa /
Iltasadut opettaa jumalanpelkoo /
Ja suosituimmat laulut ne kuolemasta kertoo /
Ja ku jossakin Suomi mainitaan /
Niin me torilla tavataan."
Halonen kertoo, että kappaleen ajatuksena on olla ylpeä siitä, mitä on, mutta ilman vastakkainasettelua.
– Kappaleen idea on vähän niin kuin sanoa, että me olemme outo ja ihana kansa.
Pohjola ei ole ainoa Halosen kappale, jota Stubb on kehunut. Vain elämää -musiikkiohjelman vaalijaksossa Stubb kertoi Halosen Synnytty saunomaan -kappaleen olevan suosikkikappaleensa.
Halonen sanoo suosionsa kasvaneen nopeasti. Miltä tämä tuntuu?
– Ihanalta. Olen puhunut tuottajani Mika Laakkosen kanssa, miten lyhyt aika meni siitä, että yhtään ketään ei kiinnostanut minun musani siihen, että sitä käytetään presidentinvaalikampanjassa.
Lomalla tanssista
Linnan juhliin Halonen pukee päälleen frakin. Ensimmäisen kerran elämässään hän käytti frakkia syksyn Tanssii tähtien kanssa -kaudella. Halonen putosi kisasta seitsemännellä viikolla, mutta tykästyi frakin käyttämiseen.
Hänelle on tärkeää pukeutua linnan juhliin arvokkaasti.
– Mielestäni se ei ole paikka, jonne menisin niin sanotusti myymään artistibrändiäni.
Halonen osallistuu juhlaan puolisonsa Pian kanssa. He saivat alkuvuodesta kaksoset, jotka ovat nyt yhdeksän kuukauden ikäisiä. Halonen toivoo, että hänen lapsensa saisivat elää yhtä turvallisessa Suomessa kuin hänkin.
– Se on juhlistamisen ja vaalimisen arvoinen juttu.
Halonen kertoo, että hänet nähdään televisiossa jatkossakin, mutta ei vielä paljasta milloin. Hän kertoo tekevänsä uutta musiikkia koko ajan. Myös keikkailu jatkuu.