Olli Jokinen jyrähti murskajaisten keskellä – tästä palopuheessa oli kyse: "Joo, 7–1, mutta silti!"
Mikkelin Jukureiden päävalmentaja Olli Jokinen ei ollut lainkaan tyytyväinen, vaikka hänen johtamansa joukot höykyttivät HPK:ta torstain liigakierroksella peräti lukemin 7–1. Jokinen piti jo pelin aikana palopuheen omilleen. Lisää tuli taiston jälkeen.
Jukurit oli äärimmäisen tehokas pelin alkuhetkillä. Se karkasi jo yhdeksässä minuutissa 3–0-johtoon.
Mikkeliläisjoukkueen päävalmentaja Olli Jokinen ei kuitenkaan pitänyt siitä, mitä hän näki toisessa erässä. Jukureiden maalivahti Markus Ruusu paljasti pelin jälkeen MTV Urheilulle, että Jokinen ”korotti voimakkaasti ääntään” pukukopissa – erätauon yhteydessä.
– Meillä on henkisellä puolella tekemistä sen suhteen, että pelaamme omalla, emmekä pelin tasolla. Sitä piti jumpata erittäin paljon, Jokinen taustoitti erätauon palopuhettaan lehdistötilaisuudessa.
Jukurit on tällä hetkellä peräti yhdeksän ottelun mittaisessa voittoputkessa. Mikkeliläisryhmä on tehnyt eniten maaleja koko Liigassa. Sen lisäksi se on päästänyt vähiten osumia.
– Meitä vastaan on hankala pelata, kun olemme ytimessä. Mutta sitten kun emme ole ja rupeamme leikkimään kiekon kanssa tai kun alamme miettimään omia pisteitä, niin silloin emme ole, Jokinen painotti, jatkaen:
– Meillä puolustaminen alkaa heti siitä hetkestä, kun menetämme kiekon. Olemme olleet aktiivisia ja sen takia olemme pystyneet puolustamaan viidellä. Yleensä niin, että neljä etuperin ja ehkä yksi maksimissaan takaperin. Se on sitä meidän omaa DNA:tamme. Haluamme nähdä sitä joka vaihdossa, ei vain silloin tällöin.
Jokinen palasi aiheen kohdalla tuoreisiin esimerkkeihin, HPK-pelin antiin.
– Joo, 7–1-voitto, mutta silti, tuolla oli paljon parantamisen varaa. Ei missään nimessä voi olla tyytyväinen. Hienoa, että olimme tehokkaita ja voitimme, mutta kyllä meidän pitäisi silti olla jämäkämpiä, Jokinen vaati.
Jukurit nousi voiton myötä sarjassa toiseksi ohi Tapparan. Mikkeliläisjoukkue on ottanut 46 ottelusta 87 pistettä.
Liiga-videot
-
Lataa lisää
Uusimmat
-
17:40
90 päivää morsiamena -tähti Big Ed kihlasi uuden rakkaansa vain 24 tuntia ensitapaamisesta
-
17:34
"Haluan olla täällä urani loppuun saakka" – NBA-supertähti hieroi satojen miljoonien sopimuksen
-
17:32
Oliko valkoinen t-paita huono vaatevalinta eduskunnassa? Tapakouluttaja: "Yleensä kannattaa mennä mieluummin yli kuin ali"
-
17:18
Eeva Lehtimäen kommentti: Ihmisoikeudet eivät ole irtokarkkitiski – Orpo joutuu taas selittelemään
-
17:17
Joensuussa keskustan tuntumassa taas karhuhavainto: "Välttäkää liikkumista"
-
17:14
Max Verstappen kaukana kärjestä – Valtteri Bottasta ohiteltiin jo harjoituksissa
-
17:08
Erling Haalandin poskettomassa vireessä iso tahra – Cristiano Ronaldo peittoamassa norjalaisen
-
17:07
Tuhovoimaista lastia kuljettava laiva suuntaa Itämerelle? Liikkunut strategisten paikkojen lähellä: "Pistää miettimään"
-
17:00
Poista tämä lämmityslaite heti käytöstä
-
16:53
Kurskista löydetyt asiakirjat paljastavat noloja tietoja Venäjän sodanjohdosta ja sotilaiden moraalista
-
16:53
Etelä-Savon hyvinvointialueelle kovat leikkaukset: Palvelut heikkenevät ja työpaikkoja vähennetään
-
16:53
Israel teki vastaiskun Libanoniin: Kohde oli Hizbollahin korkea-arvoinen henkilö – MTV seuraa
-
16:46
Kuningatar Margareeta kotiutettiin sairaalasta – Tanskan hovilta lisätietoa kaatumisonnettomuudesta
-
16:40
EU aikoo lainata Ukrainalle 35 miljardia euroa Venäjän jäädytettyjen varojen avulla
-
16:32
Viimeisenkin SM-liigaseuran luvut julki – taas rajut tappiot
-
16:23
Mies ampui uhriaan useaan otteeseen puistossa Tampereella: Hovioikeus kovensi tuomiota
-
16:20
Valtteri Bottas sai tiukan varoituksen F1-kuskilta
-
16:12
Keskustanuoret vaatii kovin sanoin Tavion välitöntä eroa: Ministeristä tuli Putinin "hyödyllinen idiootti"
-
16:10
Suuri moottorivene uponnut Porkkalan edustalla: Kuva paljastaa hetken juuri ennen vajoamista syvyyksiin
-
16:03
Ensitreffit-morsiamen sisko ei ollut aluksi uskoa, kun Taina kertoi aikeistaan avioitua tuntemattoman kanssa: "Kysyin hirveästi lisäkysymyksiä"
-
Lataa lisää