Olli Koivunen kokelasohjastajien EM-kisoihin - "Hienoa päästä edustamaan Suomea"

Olli Koivunen
Arto Julkunen
Julkaistu 22.10.2015 14:52
Toimittajan kuva

Ville Makkonen

@MakkonenVille

Moskovassa kisataan tänä viikonloppuna kokelasohjastajien EM-tittelistä. Suomea kilpailussa edustaa turkulainen Olli Koivunen.

19-vuotias turkulaisohjastaja Olli Koivunen valmistautuu parhaillaan Moskovan raviradalla kilpailtaviin kokelasohjastajien EM-kisoihin. Nuori mies on täynnä intoa ennen perjantaina alkavaa matkaa.

- Hienoa päästä edustamaan Suomea, Koivunen hehkuttaa.

- Ilmeisesti neljä lähtöä siellä ajetaan, ihan varma en ole. Mailin rata siellä ainakin, mielenkiintoista päästä ajamaan sellaisella, Koivunen pohtii tulevaa.

Kokelasohjastajien EM-kilpailuihin ovat oikeutettuja osallistumaan Euroopan raviliiton UET:n jäsenmaista tulevat maksimissaan 25-vuotiaat ohjastajat, jotka ovat töissä ammattilaistallissa.

Vaikka kyseessä on Koivusen ensimmäinen edustustehtävä ulkomailla, ei mies turhaan jännitä kilpailua.

- Hevosilla sielläkin ajetaan. Ajokulttuuri on toki Itä-Euroopan maissa hiukan erilainen, se jännittää vähän, Koivunen sanoo.

Jos kilpailun kulku on Koivusella hiukan epäselvä, on tavoite sitäkin selkeämpi.

- Totta kai voittoa haetaan, mies päättää.

Tuoreimmat aiheesta

Urheilu