Yö-yhtyeen Olli Lindholm kommentoi Kingissä nähtyjä yövartijoita.
Kingi-ohjelmassa nähtiin lauantaina katsaus "yövartijoiden" toimiin. Insertissä esiteltiin helsinkiläisen vartiointiliikkeen palkkaamia vartijoita, jotka käyttivät pahantekijöitä kiinniottaessaan hyödyksi muun muassa Joutsenlaulumetodia.
Metodissa vartijat jahtasivat vandaaleja soittaen Yö-yhtyeen Joutsenlaulu-kappaletta saaden nämä antautumaan samantien. Myös Rakkaus on lumivalkoinen -hitti puri hyvin ilkivallan tekijöihin.
Yö-yhtyeen nokkamies Olli Lindholm kertoo huvittuneensa ohjelman oivaltavasta sketsistä. Mies kertoo havainneensa joskus itsekin musiikillaan olevan samankaltaisia vaikutuksia.
– Olimme juuri pianistin ja kitaristin kanssa pari viikkoa Kanarialla. Vaikka siellä aurinko paistoi ja ihmiset olivat juhlamielellä, niin kun noita kappaleita soittaa, jotain tapahtuu. Ei sentään ihan samanlainen reaktio kuitenkaan! Kyllä me suomalaiset vaan ollaan kummallinen kansa, Lindholm naureskelee MTV.fille.
Lindholm suhtautuu sketsiin huumorilla.
– Kyllä minä sille nauroin! En koskaan loukkaannu tällaisesta, kun tulee huomatuksi. Suhtaudun tähän ylpeästi – etenkin kun tiedän tekijät, eivät he sitä ilkeyttään tee!
– Taitaa olla niin, että siellä on Saariluomankin kotona joskus vähän lumivalkoista kuunneltu, mies leukailee.
Eritoten Lindholm hehkuttaa sketsissä nähdyn Armi Toivasen lahjoja. Mies ylistää Armin esittämän yövartijoiden uhrin tilitystä, jossa tämä kertoi olevansa nykyään yökyvytön.
– Siitä tuli hiton hyvä mieli, Armi on aivan huippu, Lindholm hehkuttaa.
Mieheltä heruu kehuja myös eilisessä lähetyksessä naisena esiintyneelle Apulannan Toni Wirtaselle.
– Tuntien Tonin 90-luvun alusta, täytyy sanoa että hän on muuttunut hyvään suuntaan, nimittäin 90-luvulla tuo temppu ei vielä olisi onnistunut! Hauska huomata, että iän myötä osaa heittää itsestään jo tuollaistakin vitsiä! Elämä on silloin paljon helpompaa, Lindholm nauraa.
Uusimmat
-
00:42
Jääkiekon MM-kisat 2024: Otteluohjelma ja tulokset
-
00:42
Jukka Jalonen raivosi Jesse Puljujärvelle – latasi kovaa palautetta vielä MM-areenan käytävillä: "Teki ison virheen"
-
00:28
Petteri Sihvoselta jyrkkä vaatimus Leijonien MM-painepelin jälkeen – suora viesti Jukka Jaloselle: "Pidän sitä ihan skandaalina"
-
00:05
Valtaosa nuorista hyväksyy Suvivirren laulamisen kevätjuhlassa – yhä harvempi pitää itseään uskonnollisena
-
00:01
Tutkimus: Näin isät käyttävät perhevapaita – äidin tuloilla ja koulutuksella iso merkitys
-
23:50
Leijonat läpäisi karmean trillerin – näin tärkeä Tanska-ottelu eteni
-
23:48
Leijonat selvitti Tanskan kovan haasteen – tämä on MM-puolivälieräpaikan tilanne nyt
-
23:25
Iranin presidentin kuolemaan osaa ottavat: Putin, Xi, Lavrov, Erdogan, al-Assad, Hamas ja Hizbollah
-
23:09
Leijonien paineet tapissa! Suomelta vietiin maali MM-väännössä – katso puhuttava tilanne
-
22:54
Suomen vaihtoaitiossa kiehahti! Jukka Jalonen tylytti Jesse Puljujärveä
-
22:54
Baltimoren siltaan törmännyt laiva lopulta irti – lähes kaksi kuukautta aluksella jumissa olleen miehistön piina jatkuu
-
22:40
Leijonat jäätävissä ongelmissa MM-jäällä – tämä Tanskan johtomaali hylättiin
-
22:25
Entinen UFC-ottelija Geane Herrera on kuollut 33-vuotiaana
-
22:15
Leijonien tärkeä mies poistui pukukoppiin – katso vastustajan kyseenalainen temppu
-
22:04
Suomalaisottelijalta harvinainen temppu judon MM-kisoissa: "Pikkupojasta asti unelma"
-
21:52
Ruotsalaistähti haluaa revanssinsa – odottaa Leijonia uhmakkaana: "Hauskaa antaa heille neniin"
-
21:41
Leijonista todella karu havainto kesken MM-kisojen painepelin
-
21:17
Video: Meteori valaisi taivaan sinivihreäksi Espanjan ja Portugalin yllä
-
21:13
Iranin helikopteriturmassa kuolleen presidentin hautajaiset alkavat tiistaina – tapahtumista määrätty tutkinta
-
21:09
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
Lataa lisää