Olli Määttä iskussa Detroitin jatkoaikavoitossa – myös Armia ja Lundell pisteille yön NHL-kierroksella

Jääkiekon NHL:ssä Montreal Canadiens vieraili Yhdysvaltain itärannikolla Newarkissa ja nappasi isäntinä hääränneestä New Jersey Devilsistä voiton maalein 3–2.

Montrealin onnistui karata ensimmäisten kahden erän aikana kahden maalin johtoon. Montrealin suomalaishyökkääjä Joel Armia kirjautti syöttöpisteen Joshua Royn 2–0-osumasta. Maali oli Royn ensimmäinen NHL:ssä, jossa hän on pelannut nyt kolme ottelua.

Armialle syöttöpiste oli puolestaan kauden ensimmäinen. Hänellä on tältä kaudelta kasassa nyt tehot 7+1.

Voitto oli kuitenkin vaarassa karata isännille, kun New Jerseyn onnistui kolmannen erän alun ylivoimatilanteessa kaventaa ja tasoittaa saman minuutin sisällä.

Montrealin Cole Caufield viimeisteli kuitenkin loppulukemat päätöserän 16. minuutilla. Caulfield oli aiemmin napannut syöttöpisteen ottelun avausmaalista.

Liigan verkkosivujen mukaan keskiviikkoillan ottelu oli ensimmäinen kerta, kun vuoden 2022 kärkivaraukset kohtasivat NHL-jäällä. Suomalaisjäiltäkin tuttu Montrealin slovakialaishyökkääjä Juraj Slafkovsky oli toissa vuonna NHL:n ykkösvaraus, kun taas hänen maanmiehensä, New Jerseyn paidassa pelaava Simon Nemec varattiin tuolloin toisena.

Montrealin Jesse Ylönen ja New Jerseyn Erik Haula jäivät tehopisteittä.

Reinhart teki seuraennätyksen

Florida Panthers isännöi keskiviikkona Detroit Red Wingsiä, joka kuittasi jatkoajalle venähtäneestä ottelusta 3–2-vierasvoiton.

Floridan Sam Reinhart teki ottelun ensimmäisen maalin alivoimatilanteesta, kun ottelun toista erää oli takana vajaat kuusi minuuttia. Reinhartin osumasta kirjattiin syöttöpiste suomalaishyökkääjä Anton Lundellille.

Seuraava maali syntyi samaisen erän puolivälin jälkeen, kun Detroitin Michael Rasmussen tasoitti tilanteen Olli Määtän avustamana.

Florida lähti toisesta erästä kuitenkin lopulta 2–1-johdossa sen jälkeen kun Gustav Forslingin rannelaukaus saatteli kiekon Alex Lyonin selän taakse vain 16 sekuntia Rasmussenin onnistumisen jälkeen.

Rasmussen ja Määttä (0+2) olivat päätöserässä rakentamassa Robby Fabbrin tasoitusta, joka siivitti ottelun jatkoajalle.

Loppulukemat viimeisteli Dylan Larkin ylivoimamaalillaan, kun jatkoaikaa oli pelattu vähän päälle minuutti.

Floridan Sam Reinhart puolestaan teki seuraennätyksen tehtyään maalin kahdeksannessa peräkkäisessä ottelussaan, kertoo nhl.com.

Osuma oli samalla Reinhartin NHL-uran 500. tehopiste ja tämän kauden 33. maali. Yhtä monta maalia hän on tehnyt vain kerran aiemmin. Toissa kaudella hän saavutti kyseisen maalisaldon 78 ottelussa, mutta nyt samainen lukema on kasassa jo 44 ottelun jälkeen.

Lue myös:

    Uusimmat