Olympiakisaturistien ei tarvinne pelätä: WHO ei usko zikaviruksen pilaavan Rion kisoja

33057657
Zika-virusta levittävät Aedes-sukuun kuuluvat hyttyset. Niitä ei esiinny Suomessa.AFP / Lehtikuva
Julkaistu 24.02.2016 06:21(Päivitetty 24.02.2016 07:23)

MTV UUTISET - STT - AFP

Zikavirus ei vaaranna Rio de Janeiron kesäolympialaisia, uskotaan Maailman terveysjärjestön WHO:ssa. 

WHO:n pääjohtajan Margaret Chanin mukaan muun muassa Brasilian hallitus, kansainvälinen olympialiike ja WHO työskentelevät yhdessä tiiviisti tartuntataudin kukistamiseksi. 

Hän luottaa siihen, että kisoihin saapuvien katsojien ja urheilijoiden ei tarvitse pelätä terveytensä puolesta. 

1:50img

Chan muistutti myös, että kisojen alkuun on vielä pitkä aika. Olympialaiset on määrä pitää Brasiliassa elokuussa. 

Aiemmin myös Brasilian presidentti Dilma Rousseff on vakuuttanut, että zikavirus ei ole este kisojen järjestämiselle. 

Tautia levittävät Aedes-sukuun kuuluvat hyttyset, joita ei esiinny Suomessa.

Raskauden aikana saadun viruksen epäillään aiheuttavan vastasyntyneille keskushermoston kehityshäiriöitä ja pienipäisyyttä. Virus on vuodesta 2014 lähtien levinnyt nopeasti Etelä- ja Väli-Amerikassa.  

2:05img

Tuoreimmat aiheesta

Ulkomaat