Olympiakomitean työntekijä esitti asiantuntijalle rivon pyynnön – kukaan ei puuttunut Tokion olympialaisten epäasialliseen kohteluun
Tasa-arvovaltuutetun mukaan Olympiakomitean (OK) ja Suomen Urheiluliiton (SUL) olisi pitänyt puuttua tietoonsa tulleeseen häirintäepäilyyn, joka tapahtui viime vuoden heinäkuussa Tokion olympialaisten viimeistelyleirillä. Epäasiallisesta kohtelusta epäilty henkilö oli viimeistelyleirillä OK:n työtehtävissä, selvityspyynnön tehnyt kohde toimi leirillä SUL:n asiantuntijana yrityksensä ostopalvelusopimuksella.
SUL:n asiantuntija oli tasa-arvovaltuutetun tiedotteen mukaan ruokailemassa olympiajoukkueen kanssa, kun OK:n työntekijä oli todennut hänelle naurahtaen seuraavaa:
– Sinulle tuli nyt tänne leirille uusi homma, että saat joka ilta tulla pesemään mun paikat huoneeseeni, koska en luota pesijöinä näihin miehiin.
Tapahtuneen jälkeen SUL:n asiantuntija yritti keskustella tapahtuneesta OK:n ja SUL:n edustajien kanssa, mutta asiaan ei puututtu.
OK ja SUL kertoivat tasa-arvovaltuutetulle tekemissään selvityksissä saaneensa tiedon tapahtumasta välittömästi. Järjestöt eivät kuitenkaan olleet tietoisia asian tarkastelusta mahdollisena seksuaalisena häirintänä, kunnes media uutisoi tapauksesta keväällä 2022.
Tasa-arvovaltuutetun mukaan Olympiakomitean selvityksessä häirinnäksi epäilty tilanne tulkittiin huonoksi huumoriksi.
Aiheuttamaansa mielipahaa pahoitellut OK:n työntekijä kertoi, ettei muistanut SUL:n asiantuntijan kuvaamaa tapahtumaa tai käyttämiään sanoja. Hän totesi, ettei ollut mielestään syyllistynyt selvityspyynnössä väitettyyn seksuaaliseen häirintään.
Tasa-arvovaltuutettu katsoi, että OK ja SUL laiminlöivät tasa-arvolaissa tarkoitetun velvollisuutensa puuttua tietoonsa tulleeseen seksuaaliseen häirintään.
OK: Tutkintapyynnön tehnyt henkilö ei vaatinut tarkempaa selvitystä
Olympiakomitea julkaisi maanantaina verkkosivuillaan kannanoton tasa-arvovaltuutetun Jukka Maarianvaaran lausuntoon. Kannanoton mukaan tapauksen tarkastelu mahdollisena häirintänä selvisi OK:lle ja SUL:lle vasta 31. maaliskuuta, kun asia oli tullut julkisuuteen.
OK toimitti tapauksesta tutkintapyynnön Suomen urheilun eettiselle keskukselle Suekille 5. huhtikuuta.
OK kertoi tasa-arvovaltuutetulle toimitetussa selvityksessä, että viimeistelyleirin tapahtumaa käytiin läpi viime syyskuussa järjestetyssä kokouksessa OK:n, SUL:n ja tutkintapyynnön tehneen henkilön kanssa. Henkilö ei esittänyt kokouksessa toivetta asian tarkemmasta selvityksestä, kuten ei myöskään vuodenvaihteessa 2021–2022, kun asia nousi uudemman kerran esiin.
Olympiakomitea odottaa Suekin tutkinnan valmistumista ja päättää sen jälkeen mahdollisista jatkotoimenpiteistä.
Uusimmat
-
02:44
Oleksandr Usyk on kiistaton mestari! Tyson Fury "oli jo täysin poissa" MM-trillerissä
-
00:00
Nyt tarkkana tulen kanssa: Ympäri Suomea valtava määrä maastopaloja
-
23:50
Syytti Jesse Puljujärveä – NHL-kommentaattorilta erikoinen näkemys kanukkipakin sikailuun
-
23:16
Troolari uponnut avomerellä Etelä-Afrikassa: 11 kalastajaa kateissa
-
22:59
Reetta Hurske tykitti huippuajan Puolassa
-
22:42
Marco Reus tarjosi 25 000 fanille ilmaisen oluen
-
22:24
Israelin sotakabinetin ministeri uhkaa erota
-
22:17
2 000 000 euron lottopotti jäi nappaamatta: Tällä rivillä se olisi lähtenyt taskuun
-
22:06
Leijonat hurjan paikan edessä – näin katastrofi voidaan välttää
-
21:51
Leijonat-pelaajille rapaa niskaan – Olli Jokiselta tiukkaa tekstiä
-
21:39
Leijonia uhkaa MM-katastrofi – Jukka Jalonen murahti oudosta tuomiosta, kuittasi napakasti paineutelut
-
21:01
American Horror Story -tähti Sarah Paulson paljasti, miksei asu yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa kanssa
-
20:59
Tällä taktiikalla tuli Suomen ensimmäinen palapelimestaruus – nuoret naiset jyräävät
-
20:41
YK: Valtava määrä ihmisiä joutunut pakenemaan Israelin sotatoimia Rafahista
-
20:38
Jesse Puljujärvi ärähti suomalaismedialle – munille huitominen kiinnosti Prahassa: "Ei mistään muusta"
-
20:31
Eveliina Määttänen täräytti huippuajan – SE jäi todella lähelle
-
20:25
Jukka Jalonen tuskaili Leijonien lapsuksia: "Pitää maksaa isoa hintaa"
-
20:19
Purjekoneiden hinaukseen käytetty lentokone rojahtanut hallitsemattomasti maahan Pieksämäellä
-
20:18
Italian-kodin arkkitehti aiheuttaa harmaita hiuksia Ellen Jokikunnakselle ja Jari-puolisolle: "Kaveri leikkii tulella"
-
20:02
Mitä tehdä, kun masennus koettelee parisuhdetta? Sairastuneen kumppanikin tarvitsee tukea
-
Lataa lisää