Yhdysvaltojen koripallonaiset voittivat ennätyksellisesti kahdeksannen peräkkäisen olympiakultansa ja varmistivat samalla maalleen Pariisin olympialaisten mitalitaulukon ykkössijan ennen Kiinaa. Kärkisija meni äärimmäisen täpärälle, sillä Yhdysvallat kukisti trillerimäisessä koripallofinaalissa Ranskan yhdellä pisteellä, 67–66.
Ranska oli kisojen viimeisessä mitalilajissa lähellä jättiyllätystä ja oli vähällä viedä finaalin jatkoajalle. Gabby Williams upotti viimeisellä sekunnilla heiton Yhdysvaltojen koriin, mutta ranskalaispelaaja oli ehtinyt liikahtamaan niukasti kahden pisteen alueelle.
Yhdysvaltojen suurpelaajista 42-vuotias Diana Taurasi voitti jo uransa kuudennen olympiakullan.
Yhdysvaltojen hallinta alkoi Atlantasta
Yhdysvaltojen ja Kiinan välinen mitalitaisto oli tuimaa läpi kisojen, ja päätöspäivä tarjosi kamppailuun vielä runsaasti käänteitä. Yhdysvallat voitti kisoissa lopulta 40 kultaa ja yhteensä 126 mitalia (40 kultaa–44 hopeaa–42 pronssia). Kiinan saldo oli 40 kultaa ja yhteensä 91 mitalia (40–27–24).
Sunnuntaina Kiina näytti jo etenevän mitaliykköseksi Li Wenwenin voitettua painonnostokultaa, mutta Jennifer Valenten saavuttama ratapyöräilyvoitto nosti Yhdysvallat taas yhden kultamitalin päähän. Mitalitaulukon järjestys määräytyy ensin kultamitalien, sitten hopeamitalien ja viimeisenä pronssimitalien määrällä.
Atlantan kisoista 1996 lähtien Yhdysvallat on vienyt kesäolympialaisten mitalitaulukon voiton yhtä vaille kaikissa kisoissa. Kiina onnistui katkaisemaan kilpakumppanin ykkössijaputken kotikisoissaan Pekingissä vuonna 2008. Maiden välinen taisto oli äärimmäisen tiukka myös kolme vuotta sitten Tokiossa, sillä Yhdysvallat nappasi tuolloin vain yhden kullan Kiinaa enemmän.
Japani piti kolmossijansa
Japani sijoittui Pariisin kisojen mitalitaulukossa kolmanneksi, samoin kuin Tokion kisoissa. Japani saavutti Ranskassa 20 kultamitalia (20–12–13), joista peräti kahdeksan tuli painissa. Tokion kisoissa Japani rohmusi peräti yhdeksän judokultaa, mutta Pariisissa lukema romahti kolmeen.
Neljännen sijan ottanut Australia (18–19–16) ja kuudenneksi venynyt Hollanti (15–7–12) keräsivät historiansa suurimman kultapotin kesäolympialaisissa. Isäntämaa Ranska otti välissä viidennen sijan komealla 16 kullan ja 64 mitalin saldolla. Britannia nappasi 65 mitalia, mutta 14 kultamitalin myötä sijoitus mitalitaulukossa oli seitsemäs.
Uusi-Seelanti ja Uzbekistan piristysruiskeina
Mitalitaulukon suurimpia yllättäjiä olivat 11. sijan napannut Uusi-Seelanti ja 13. sijan ottanut Uzbekistan. Uusi-Seelanti kahmi kymmenen kultaa ja Uzbekistan kahdeksan, joista viisi tuli miesten nyrkkeilystä.
Pohjoismaista Ruotsi oli mitalitaulukossa 16:s (4–4–3), Norja 18:s (4–1–3) ja Tanska 29:s (2–2–5). Suomi jäi ensimmäistä kertaa olympialaisten historiassa ilman mitalia.
Uusimmat
-
23:59
FC Barcelona kaatui Mestarien liigan avauksessaan – nopea ulosajo sekoitti pakan Monacossa
-
23:33
Britannian ulkoministeri vaatii välitöntä tulitaukoa Israelin ja Libanonin Hizbollahin välille
-
23:11
Portugalissa suuri osa maastopaloista sammutettu
-
22:46
Ilta-Sanomat: Helsingin areenaan murtauduttiin katon kautta
-
22:27
Barcelonalle kammoalku Mestarien liigassa! Tämä tunarointi päättyi punaiseen korttiin
-
22:01
SM-liigassa ei vieläkään kauden ensimmäistä pelikieltoa – alkukierrosten tähti pääsi pälkähästä
-
22:00
Läpimurtohitti muutti Palefacen elämän 14 vuotta sitten – räppäri muistelee Jutta Urpilaisen heittämää kommenttia
-
21:41
Pentagon: Emme halua laajempaa sotaa
-
21:40
Leverkusenille tyrmäävä murskavoitto Mestarien liigassa – Lukas Hradeckyn nolla pelastui kahteen otteeseen
-
21:39
NHL:ssä lähes 60 miljoonan jättidiili
-
21:30
MTV uutiset vieraili Kallion mysteeripaikalla – ratkesiko betonimöhkäleen arvoitus?
-
21:07
Zelenskyi tapaa Bidenin ja Harrisin ensi viikolla Valkoisessa talossa
-
21:03
Paljastus F1-kulisseista – tähtikuskit joutuivat kiusalliseen tilanteeseen: "Mitä v****a?"
-
21:03
Koko perhe samassa kuvassa! Jukka Hildén postasi liudan herttaisia otoksia
-
20:55
SM-liigan illan ainokaisessa melkoista draamaa – Leijonien MM-pakki sivalsi jäätävästi
-
20:43
Jaromir Jagr lopettaa
-
20:29
Lentoyhtiö muistutti työntekijöiksi haluavia alusvaatteiden käytöstä
-
20:27
Von der Leyen ilmoitti 10 miljardin euron tuesta Boris-myrskyn aiheuttamista tulvista kärsineille maille
-
20:10
Salakavala Curry! SM-liigan sulava nikkaritykki väläytteli sähäkkyyttään
-
20:07
Urheiluväki pöyristyi – lakimuutos ajaa seurat ahtaaseen rakoon: "Tosi kohtuutonta"
-
Lataa lisää