Olympiamaraton starttaa aamuyöllä?

5:02img
Olympiakomitean ylilääkäri Maarit Valtonen puhui Dihan MM-kisojen aikana kuumien olosuhteiden vaaroista.
Julkaistu 24.10.2019 17:12

MTV URHEILU – STT

Tokiossa ensi kesänä kilpailtavien olympialaisten maratonjuoksut ja kävelykisat saatetaan aloittaa niinkin omituiseen aikaan kuin kello 3 yöllä paikallista aikaa. Näin mietitään Tokion hallinnossa Japanin uutistoimisto Kyodon mukaan.

Tokiolaisajatuksissa taustalla on kaupunkia kisojen aikaan paahtava kuumuus. Olot puhuttivat jo syys-lokakuussa Qatarin Dohassa kisatuissa yleisurheilun MM-kilpailuissa, kun lämpötila nousi epäinhimillisiin lukemiin maratonilla ja kävelyssä.

Viime viikolla Kansainvälinen olympiakomitea (KOK) kertoi suunnittelevansa maraton- ja kävelykilpailujen siirtämistä Sapporoon, jossa on kesäisin 5–6 astetta viileämpää kuin Tokiossa. Kestävyysjuoksu on kuitenkin erittäin suosittua Japanissa, ja KOK:n suunnitelmat nostivat maassa kritiikkiä. Niinpä Tokion hallinto suunnittelee yöjuoksuja ongelman ratkaisuksi.

Tuoreimmat aiheesta

Yleisurheilu