Purjelautailija Tuuli Petäjä-Sirénin raskaus on jo pitkällä. Pienokaisen odotetaan saapuvan maailmaan loppuvuodesta.
Olympiahopeamitalisti ja vuoden urheilijaksi valittu Tuuli Petäjä-Sirén saapui miehensä kanssa katsomaan Teemu Selänteestä kertovaa elokuvaa keskiviikkoillan kutsuvierasnäytökseen.
– Olen ollut parikymmentä vuotta sitten lasten syntymäpäiväjuhlissa, jonka päätähtenä oli Teemu Selänne. Hän pelasi silloin muistaakseni viimeistä kauttaan Suomessa, Tuuli paljasti.
Esikoistaan odottava purjelautailija kertoi luopuneensa lajiharjoituksistaan, mutta pitää kuntoaan yllä muilla tavoin.
– Kieltoja ei ole, mutta täytyy miettiä, mikä on turvallista raskauden kannalta ja mikä on kannattavaa treeniä. Kestävyysharjoittelu on ihan tuottoisaa, mutta mitään maksimivoimaharjoituksia on turha tehdä, koska nivelet ovat jo niin löystyneet.
Tuuli ja aviomies Ville odottavat esikoisen syntyvän joulukuun alussa. Mielessä siintää jo seuraava kisatähtäin.
– Rio on mielessä, ja noin vuoden päästä olisi ensimmäinen olympiakarsinta. Seuraava kisatähtäin on MM-kisoissa ensi vuoden syyskuussa.
(MTV3)