Olympiauimari tuomittu kahden teinitytön raiskauksesta – hirvittäviä yksityiskohtia ilmi

Entinen olympiauimari Antony James on todettu syylliseksi kahden teini-ikäisen tytön raiskaukseen, kertoo BBC. Uhrit olivat tuolloin alle 18-vuotiaita.

James, 34, todettiin syylliseksi myös siihen, että hän oli kosketellut seksuaalisesti toista tytöistä, kun tämä oli alle 16-vuotias. Toisen tytön James oli saanut lähettämään hänelle seksuaalisia kuvia, kun tämä oli alle 16-vuotias.

Oikeudessa kuultiin, että James oli ystävällinen ja usein hurmaava mies. Syyttäjän mukaan hän oli kuitenkin myös "sarjavalehtelija ja manipuloija".

Oikeus kuuli, että mies manipuloi yhtä uhriaan niin vahvasti, että kun hänestä ilmoitettiin poliisille, nainen sanoi Jamesin olevan "hyvä mies" eikä halunnut tämän joutuvan vankilaan. Syyttäjä sanoi, ettei nainen suostunut vapaaehtoisesti mihinkään tekoihin.

– Minusta ei tuntunut siltä, että voisin tai minun pitäisi kieltäytyä, koska todella rakastin häntä ja luotin häneen. Minusta tuntui, että jos en näyttäisi olevan kiinnostunut samoista asioista, joista hän oli kiinnostunut, hän ei pitäisi minua tarpeeksi aikuisena, yksi tytöistä kertoi valamiehistölle.

James todettiin syyttömäksi kahteen kuviin liittyvään rikokseen ja kontrolloivaan käytökseen kolmannen, yli 18-vuotiaan naisen kohdalla.

Valamiehistö ei kyennyt antamaan tuomiota kuudesta muuta seksuaalirikosta koskevasta syytteestä, ja syyttäjälle on annettu viikko aikaa harkita, anooko se uusintakäsittelyä jäljellä olevien syytteiden osalta.

Rikosten kerrottiin tapahtuneen 10 vuoden aikavälillä vuosina 2012–2022. Tuomioistuin kuuli, että tammikuussa 2022 tapahtuneen pidätyksen aikaan hän oli kouluttautumassa poliisiksi, mutta ei toimi enää poliisin palveluksessa.

Tuomari kehotti Jamesia odottamaan "huomattavaa vankeusrangaistusta".

Lue myös:

    Uusimmat