Viisi NBA-mestaruutta koripallourallaan voittaneen Dennis Rodmanin tytär Trinity Rodman puhuu Call Her Daddy -podcastissa ensimmäistä kertaa vaikeasta, jopa olemattomasta isäsuhteestaan.
Trinity Rodman, 22, on itsekin urheilija. Hän pelaa jalkapalloa Yhdysvaltain pääsarjassa Washington Spiritin joukkueessa. Yhdysvaltain maajoukkueessa Rodman on pelannut 46 ottelua, ja hän oli viime kesänä voittamassa olympiakultaa Pariisissa.
Koripalloparkettien väriläiskänä tunnetun, vauhdikkaasta elämäntyylistä aina pitäneen isän tyttärenä kasvaminen on ollut Rodmanille vaikeaa.
– Yritimme elää hänen kanssaan, mutta hänellä oli jatkuvasti juhlia ja hän toi outoja tyttöjä kotiin. Hän rakastaa huomiota, ja hän rakastaa kameroita. Hän rakastaa sitä, että saa tuoda lapsiaan esille ja tehdä kaikille selväksi, että ne ovat hänen lapsiaan.
Trinity Rodman ei aiemmin ole halunnut puhua aiheesta.
– Emme ole koskaan halunneet saada häntä näyttämään huonolta, ja sen hinta on ollut se, että olemme joutuneet pitämään paljon sisällämme.
– Minulle on varmaankin ollut vaikeaa viha, jota en ole pystynyt päästämään ulos.
Muutama vuosi sitten julkisuudessa nähtiin harvinaislaatuinen kohtaaminen Rodmanien välillä. Kaikki ei kuitenkaan ollut niin kuin ulkopuolisten silmiin saattoi näyttää.
– Itkin, eikä kukaan tiennyt, mitä helvettiä tapahtui. Ikään kuin se olisi ollut isä–tytär-juttu.
Trinity Rodmanin mukaan kyyneleet eivät nousseet hänen silmiinsä rakkaudesta vaan järkytyksestä. Kaksikko ei ollut jutellut toisilleen kuukausiin.
Muun muassa Independentin ja Aftonbladetin siteeraamassa podcast-jaksossa Trinity Rodman kertoo uskovansa, ettei heidän välilleen voi koskaan muodostua toimivaa isä–tytär-suhdetta.
– Olen menettänyt toivoni siitä, että voisin koskaan saada häntä takaisin. Vastaan hänen puheluihinsa omantuntoni vuoksi. Hänen täytyy kuulla minun ääneni, ja siksi vastaan. En tee sitä oman itseni takia. Hän ei ole minun isäni. No, ehkä biologisesti hän on sitä, mutta ei millään muulla tavalla.
Trinity Rodmanin äiti Michelle Moyer oli Dennis Rodmanin kolmas vaimo, ja he olivat naimisissa 2003–2012.