Omerta-elokuvan tuotannosta pois jäänyt ohjaaja Antti J. Jokinen oli sairauslomalla burnoutin takia lähes neljä vuotta

1:16img
Kullervon tarina on alkuperäisessä Kalevalassa hyvin väkivaltainen. Videolla Antti J. Jokinen kertoo, miten väkivaltainen hänen ohjaamastaan elokuvasta on tulossa.
Julkaistu 09.08.2024 19:03
Toimittajan kuva
Teresia Jokinen

teresia.jokinen@mtv.fi

Toimittajan kuva

Keimo Lehtiniemi

Ohjaaja Antti J. Jokinen on palannut ohjaustyönsä pariin uuden Kalevala: Kullervon tarina -elokuvan myötä. 

Ohjaaja Antti J. Jokinen on päässyt vuosien tauon jälkeen työnsä pariin, sillä hän ohjaa alkuvuodesta 2026 ensi-iltansa saavan Kalevala: Kullervon tarina -elokuvan. Jokinen on käsikirjoittanut teoksen yhdessä Jorma Tommilan kanssa, ja kuvaukset alkavat syyskuun puolivälissä. Elokuva kuvataan pääosin Nurmeksessa Bomban alueella, jonne rakennetaan mittavat ajan hengen mukaiset elokuvalavasteet: talot, aitat ja pihapiirit.

Jokisen viimeisin ohjaustyö jäi kesken, sillä hän jäi sairauslomalle Omerta 6/12 -elokuvan tuotannosta marraskuussa 2020. Elokuvaa kuvattiin vuosina 2020-2021, ja joulukuussa Jokisen saappaisiin astui ohjaaja Aku Louhimies.

Jokinen on nyt kertomansa mukaan sellaisessa kunnossa, että jaksaa ja haluaa tehdä jälleen elokuvia. 

– Minulla oli burnout neljä vuotta sitten ja olin virallisesti 18 kuukautta sairauslomalla ja omalla sairauslomalla vielä kaksi vuotta. Kyllä siinä joutui kasaamaan itsensä aika pienestä. Minulla oli ollut oireita jo pitkään. Siinä mielessä selviydyin siitä. Ilman käsittämättömän vahvaa vaimoani en varmasti olisi selviytynyt. Se tuki, mikä tuli perheeltä ja muualta, oli merkittävää. Tietysti myös itse sitouduin hoitoihin ja terapiaan, Jokinen kertoo MTV Uutisille. 

Jokisen elämäntavat kokivat muutoksen loppuunpalamisen myötä. 

– Tuntuu, että olen valmiimpi tekemään elokuvaa kuin olen koskaan ollut. Se, että se kasautui juuri tähän Kullervoon, joka on 20-vuotinen unelmani, niin kyllä siinä meinasi itku tulla, kun pääsi aiheesta ensimmäistä kertaa ihmisille puhumaan, Jokinen kertoo silmin nähden innostuneena.

Lue myös: Näin taiteilijapari Krista Kosonen ja Antti J. Jokinen aikatauluttavat lapsiperhearkeaan

Omerta 6/12 -elokuvan kulisseissa vallinneet tilanteet on nyt selvitetty. 

– Minulla oli koko ajan luotto siihen, että Omerta selvitetään myös virallisesti, eikä huhujen ja muiden kautta. Siitä tehtiin selvitys, johon jaoin lääkärintodistukseni, ja kävimme tuotannon läpi. 

– Lopputulos on se, että nyt olemme täällä. Sama työryhmä, samat rahoittajat ja paljolti samat näyttelijät, niin jos joku haluaa vetää siitä johtopäätöksiä, niin voi vetää. Olen tietysti itse iloinen siitä, ettei tällaisia päätöksiä tehdä kevyin perustein – elokuvat ovat kalliita, Jokinen toteaa.

Kalevala: Kullervon tarina on Elias Lönnrotin uuden painoksen inspiroima historiallinen draama, joka käsittelee armoa, merkityksellisen elämän kaipuuta ja itsensä löytämistä sekä koston, mutta myös oman perheen rakastamisen teemoja.

Kullervon tarinan pääosassa nähdään Elias Salonen. Kullervon rooli on Teatteritaiteen maisteriksi vuonna 2022 valmistuneelle Saloselle ensimmäinen pitkän elokuvan pääosarooli. Toisessa pääosassa on  Eero Aho  ja muissa rooleissa nähdään muun muassa Ilkka Koivula, Olli Rahkonen Krista Kosonen, Johannes Holopainen ja  Seela Sella

Jokinen on naimisissa Kososen kanssa ja heillä on vuosina 2015 ja 2022 syntyneet lapset. 

Kullervon tarina on alkuperäisessä Kalevalassa hyvin väkivaltainen. Videolla Antti J. Jokinen kertoo, miten väkivaltainen hänen ohjaamastaan elokuvasta on tulossa.

Alta voit katsoa Antti J. Jokisen haastattelun kokonaisuudessaan. 

9:15img

Antti J. Jokinen on silmin nähden innoissaan palatessaan takaisin työhönsä elokuvien pariin.

Tuoreimmat aiheesta

Antti Jokinen