Onko hän maailman seksikkäin meteorologi?

Yanet Garcia + insta
Julkaistu 26.08.2016 16:12

MTV VIIHDE

Maailman seksikkäimmäksi kutsuttu meteorologi motivoi itsensä kuntosalille katsomalla vanhaa kuvaa itsestään.

Yanet Garciaa on kutsuttu maailman seksikkäimmäksi meteorologiksi. Muun muassa Playboy ja TMZ -sivusto  ovat antaneet hänelle tämän tittelin. 

Kunnostaan ja ulkonäöstään hyvää huolta pitävä kaunotar kertoo, että pian muutkin saavat treenata hänen jumppavideoidensa avulla.

Yanet aikoo ladata treenivideoitaan YouTubeen.

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä

Yanet Garcia intoutui treenaamaan, kun hän näki epämairittelevan kuvan itsestään kahdeksan vuotta sitten. Tuolloin hän toimi catwalk-mallina ja oli erittäin laihassa kunnossa.

Nykyisin meksikolainen Yanet, 25, on sporttisemmassa kunnossa.

Hän julkaisikin Instagramissa ennen ja jälkeen -kuvat, joista huomaa huiman kehityksen. Päivitys on kerännyt yli 41 000 tykkäystä. 

Jos kuva ei näy kunnolla, voit katsoa sen täältä

– Tämän kuvan näkeminen motivoi minua joka päivä, jotta jatkan kovan työn tekemistä itseni vuoksi, Yanet kertoo The Mirrorille. 

Meteorologiksi kouluttautunut entinen malli kerääkin nykyisin lukuisia silmäpareja säätiedotusten pariin, eikä välttämättä vain sääkarttojen vuoksi.

Jos video ei näy kunnolla, voit katsoa sen tästä

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. 

Jos kuva ei näy, voit katsoa sen täältä. 

Tuoreimmat aiheesta

TV-ohjelmat