Huomenta Suomessa keskusteltiin keskiviikkoaamuna pettämisestä ja ihmisen tarpeesta olla yhdelle ihmiselle se tärkein. Paripsykoterapeutin mielestä joskus on tervettä myöntää, ettei parisuhteen jatkaminen kannata.
Miksi pettäminen satuttaa niin paljon?
– Minulla on sellainen käsitys, että ihminen kuitenkin haluaa olla ykkönen jollekin toiselle henkilölle. On hyvin vaikea jakaa omasta rakasta henkilöä toisen kanssa, pariterapeutti Taina Välitalo sanoo.
Paripsykoterapeutti Jouni Linnankoski arvelee, että syytä voi etsiä jo elämän ensihetkistä.
– Kun me synnymme tänne maailmaan, niin käsitykseni mukaan ihmislapsi kiintyy ensin yhteen ihmiseen, ja sitten hän alkaa pikkuhiljaa kyetä kiintymään toisiin. Mutta selviytyminen on hyvin pitkälle sen yhden kiintymyssuhteen varassa. Jotenkin meihin on vaan ikään kuin istutettu, ohjelmoitu tai asetettu sellainen koodi, että me kaipaamme ja tarvitsemme juuri siltä yhdeltä ihmiseltä sen rakkauden, Linnankoski selittää.
Jos ihmisen sitten myöhemmin elämässä pettää se yksi ja tärkein, moni joutuu ymmärrettävästi kriisiin. Erityisen mutkikkaaksi ja satuttavaksi pettämisen tekee myös sen fyysisyys.
– Seksuaalisuus on meidän kaikkein intiimein alue. Olemme siinä kaikkein haavoittuvaisimpia, Linnankoski toteaa.
Onko kuitenkaan luontaista, että koko aikuiselämä ollaan yhden kumppanin kanssa – eikö ihmisen luonteeseen kuulu myös vaihtelun tarve? Linnankoski toteaa, että joskus voi olla tarpeen päästää irti unelmasta, että yksi parisuhde kestäisi koko aikuisiän.
– Mielestäni parisuhde on syvemmältä näkökulmaltaan aina myös kasvusuhde. Aina emme onnistu kasvamaan sen oman kumppanin kanssa, vaan meidän täytyy kenties mennä elämässä eteenpäin ja opetella näitä henkilökohtaisia asioita jonkun toisen ihmisen kanssa, Linnankoski sanoo.
Voiko pettämisestä selvitä, ja mitä se vaatii? Katso video ylhäältä.