Kauppojen siivousosastot pursuavat erilaisia puhdistusaineita, mutta kaikkia niitä ei tarvitse välttämättä hankkia siivouskomeroon. Omasta kaapista saattaa löytyä oivallinen tuote vaikkapa kupariastian kiillottamiseen. Kylpyhuoneen kaappiinkaan ei tarvitse varastoida miljoonia voiteita – yhdellä perusrasvalla pärjää pitkälle.
Irmeli Castrénin Nykynaisen niksit -kirja tarjoaa arjen askareisiin vinkkejä, joiden avulla voi myös säästää pitkän pennin. Esimerkiksi kauneudenhoitotuotteita ei välttämättä kannata haalia koko arsenaalia.
Kauneus ja terveys -lehden päätoimittajana työskennellyt Castrén vakuuttaa, että lyhythiuksinen suomalainen ei välttämättä tarvitse hiustenhoitoainetta.
"Jos on ohut, aina päätä pitkin valuva tukka, on vihoviimeistä panna siihen hoitoainetta. Ihmisille on iskostettu, että shampoo ja hoitoaine kuuluvat yhteen. Hoitoaine tekee hiuksista vaan helpommin selvitettävät ja poistaa hieman sähköisyyttä. Hiuksista saa helpommin selvitettävät sillä, että huuhtelee ne viileällä vedellä."
Samalla tuotteella hoituu moni asia
Castrénin mukaan ihonhoidossakin pärjää vähemmällä kuin mitä annetaan ymmärtää. Apteekista saatava perusvoide toimii meikinpoistoaineena, vartalovoiteena sekä käsirasvana.
"Yksi perusvoide riittää koko ruotoon", Castrén vakuuttaa.
Siivoushommatkin sujuvat hyvin, vaikka kaikkia puhdistusaineita ei löytyisikään komerosta. Esimerkiksi kupari kiillottuu hyvin ketsupilla ja pesukoneet ja keittimet puhdistuvat apteekin sitruunahapolla.
"Hyvä mummonajan vinkki on tehokas yleispuhdistusaine, jolla voi puhdistaa metallia ja pinttynyttä posliinia. Riittää kun yhdistää puolet tiskiainetta ja puolet ruokasoodaa."
Netissä oltava lähdekriittinen
Opuksen vinkit Castrén on koonnut lähipiiriltään. Omat arkielämän jipponsa ovat kertoneet muun muassa kotitalouskoulun rehtorina työskennellyt anoppi sekä Marttaliiton tuttavat.
"Vinkit on tarkistettu kertaalleen asiantuntijoilla, kuten ihotautilääkäreillä, ympäristövirastossa ja autoeksperteillä."
Vaikka netti on tänä päivänä pullollaan erilaisia niksejä, Castrén koki, että kirjalle on tilausta.
"Netin suhteen pitää olla äärimmäisen lähdekriittinen. Esimerkiksi keskustelupalstalla nuori äiti ihmetteli, että miksi kestovaipoissa on merkki, että niitä ei saa laittaa kuivausrumpuun. Eihän materiaalille silmämääräisesti tapahdu mitään, mutta sen toimintakyky saattaa kärsiä", Castrén huomauttaa.