Merellinen kuvaushetki muuttui meriseikkailuksi.
Brittiläinen OnlyFans-sisällöntuottaja Michaela Ogilvie joutui tukalaan tilanteeseen poseeratessaan kuvia varten meren äärellä luolassa. Muun muassa New York Post -sivusto kertoo, että rannikkovartiosto joutui pelastamaan hänet pinteestä.
Michaela oli ottamassa alastonkuvia kotikaupunkinsa Ramsgaten rannikolla Kentissä. Hän kertoo, että halusi taustalle merelliset näköalat ja suuntasi luonnonkauniiseen merenpoukamaan.
– Ajattelin, että voisi olla siistiä riisuutua luolassa, hän kertoi uutistoimisto SWNS:n haastattelussa.
Lue myös: Somevaikuttaja julkaisi kolme kuvaa: Vain yksi vastaa täysin todellisuutta
Vuorovesi yllätti
Michaela ei tajunnut, mitä riskejä yksin juuri tuossa luolassa olemisessa piilee. Hän ehti ottaa neljä selfietä ennen kuin vuorovesi alkoi nousta nopeasti ja voimalla.
Somevaikuttaja tuumii, ettei tajunnut poistua paikalta riittävän ajoissa. Hän ei tajunnut olevansa vaarassa edes katsoessaan vuorovesikylttiä. Hän uskoo, ettei osannut rekisteröidä näkemäänsä.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Pian tilanteen vaarallisuus valkeni hänelle. Luola oli jäämässä vaarallisesti veden alle.
– Olen tosi hyvä uimari, mutta tuolla minulle olisi käynyt köpelösti, hän sanoo.
Michaela kertoi tapahtuneesta myös Instagram-tilillään.
Lue myös: Katie poseerasi purkautuva tulivuori takanaan ja pyysi toista reissaajaa ottamaan kuvan – lopputulos herätti hilpeyttä
Soitto hätäkeskukseen pelasti pinteestä
Michaela alkoi miettiä muita pakokeinoja, mutta tilanne näytti huonolta. Hän pohti, pääsisikö kiipeämään läheisille kallioille. Hän uskoo, että luola olisi lopulta täyttynyt vedestä.
Lopulta hän soitti hätäkeskukseen. Auttajat saapuivat paikalle 27 minuutissa.
Nainen uskoo, että osittain hänen pelastamistaan edesauttoi sosiaalinen media. Hän ei voinut jakaa pelastajille reaaliaikaista sijaintiaan, vaan otti kuvakaappauksen Snapchat-kartastaan ja lähetti sen auttajille.
Paikallinen pelastuslaitos kertoo, että pian tämän pelastajat onnistuivat pääsemään tarpeeksi lähelle Michaelaa voidakseen napata tämän kyytiinsä. Hänet tuotiin pelastusveneasemalle.
Michaela on kiitollinen saamastaan avusta. Hän arvelee myös, että pelastajat tunnistivat hänet hänen työstään.
– He olivat upeita ja ystävällisiä. Arvostan heitä tosi paljon ja toivon, että muut oppivat virheestäni.
Paikallinen pelastuslaitos toivoo ihmisten varmistavan vuoroveden tilanteen ennen rannalle suuntaamista.
Katso myös video: Aallokko pyyhkäisi pariskunnan häiden läpi Havaijilla!
1:05
Lue myös: Nainen hyppäsi mereen kännykkä kädessään – aivan tällaista videomateriaalia ei odottanut
Lue uusimmat lifestyle-artikkelit!
Lähteet: New York Post