Koiviston Auto -konserni on ostanut Onnibus.com Oyn.
Koiviston Auton tiedotteessa todetaan, että kaupan myötä yhtiö saa paljon uutta osaamista markkinoinnissa, sähköisessä lipunmyynnissä ja muuttuvassa hinnoittelussa.
– Tätä juuri tarvitsemme, jotta pystymme palvelemaan pikavuoroliikenteen asiakkaita nykyvaatimusten mukaisesti entistä paremmin, tiedote kertoo.
Onnibusin liikevaihto on noin 30 miljoonaa euroa, ja henkilöstöä on 230. Linja-autoja yhtiöllä on 68.
Onnibus-brändi säilyy ja sen liikennettä tullaan kehittämään Onnibus.comin nykyisen johdon voimin.