Opas kertoo: Näin suomalaisten valmismatkailu on muuttunut vuosien varrella

Suomalaiset ovat nauttineet valmismatkailusta jo vuosikymmeniä.
Julkaistu 29.05.2012 15:00(Päivitetty 30.05.2012 09:28)

Juha Kostiaisen vuoden mittaiseksi aiottu pesti matkaoppaana venähtikin kahdeksi vuosikymmeneksi ulkomailla. Miten suomalaisten pakettimatkailu on tuona aikana muuttunut?

Juha Kostiainen on työskennellyt Finnmatkojen oppaana suomalaisten lomalaisten suosikkikohteissa 1980-luvun lopulta aina vuoteen 2010 saakka.

– Olen oppaiden vanhaa kalustoa, Juha naurahtaa.

Hän kertoo, että nykyään nuoret oppaat lähinnä kokeilevat työtä pari kautta ennen kuin jatkavat muihin hommiin.

– Minulle se oli elämäntyyli. Sitä vain halusi jatkaa. Päivääkään en vaihtaisi pois.

Juha aloitti oppaan uransa Ranskan Alpeilta, mutta on työskennellyt ympäri maailman esimerkiksi Turkissa, Portugalissa, Dubaissa, Intiassa, Indonesiassa, Thaimaassa ja Dominikaanisessa tasavallassa. Dubaissa hän vietti peräti 10 vuotta.

Juhan mukaan oppaan työssä pääsee myös kertomaan ihmisille asioita uusista maista.

– Matkustaminen ei ole vain siirtymistä paikasta toiseen, vaan siinä myös oppii näkemään ja hyväksymään asioita toisella tavalla. Dubai esimerkiksi oli uusi kohde, ja ihmiset tulivat sinne uteliaina. Oli tavallaan etuoikeutettua kertoa heille siitä maasta.

Ennen opas tunnettiin nimellä

Juha kertoo, että suomalaisten matkailutottumukset ja siten myös oppaiden työnkuva ovat muuttuneet paljon viime vuosien aikana. Oppaiden määrä on vähentynyt. Lomalaiset eivät enää vain odottele opasta hotellilla, vaan saattavat esimerkiksi soittaa tarpeen tullen. Isoissa hotelleissa on palvelutiskit, joilta pääsee varaamaan esimerkiksi retkiä.

– Alkuaikoina et ollut vain opas, vaan seurustelit asiakkaiden kanssa. Juttelimme muistakin kuin matkaan liittyvistä asioista. Nyt lomalaiset ovat omatoimisia, Juha toteaa.

– Silloin oppaat tunnettiin nimeltä. Välillä kaipasin niitä hetkiä, kun Matti ja Maija tulivat juttelemaan. Oli ihanaa, kun samat asiakkaat saattoivat tulla uudestaan ja uudestaan, Juha muistelee.

Hyvää opasta osataan toki arvostaa edelleen.

– Asiakkaat mielellään varaavat matkoja sinne, missä heidän lempioppaansa on.

Yhteinen seurustelu paitsi oppaan myös muiden matkalaisten kanssa on vähentynyt samalla kun omatoimisuus on kasvanut. Esimerkiksi possujuhlinakin tunnetut paikallissävytteiset illanvietot alkavat Juhan mukaan jäädä pois.

On oppaan työ ajan kuluessa tavallaan helpottunutkin. Euron ja EU:n myötä esimerkiksi passeihin ja rahanvaihtoon liittyvät pulmat ovat vähentyneet.

Nykyään 48-vuotias Juha työskentelee Finnmatkojen lomamyyjänä. Mutta lomaileeko hän itse valmismatkalla?

– Kyllä! Se on helppoa, kätevää, turvallista ja yleensä myös taloudellisin vaihtoehto.

Studio55.fi/Milja Atu


Onko sinulla tarina kerrottavanasi?

Studio55.fi etsii jatkuvasti mielenkiintoisia tarinoita netissä kerrottavakseen ja kannustukseksi muille vaikeassa elämäntilanteessa eläville. Oletko selvinnyt vaikeasta sairaudesta tai onko tuttavallasi takanaan aivan huikea elämä eriskummallisine sattumuksineen? Myös pienempien ja suurempien järjestöjen teot ja muiden hyväksi toimivat aktiiviset ihmiset kiinnostavat meitä.

Ota meihin yhteyttä, niin ehkä kerromme studio55:läisille juuri sinun selviytymistarinasi. Lähetä tarinasi lomakkeen kautta tai sähköpostilla osoitteeseen studio55(at)mtv3.fi. Korvaathan osoitekentässä (at)-kohdan @-merkillä.

Tuoreimmat aiheesta

Studio55