Opettaja ahdisteli nuorena Mira Luotia ja luokkakavereita – koko vyyhti selvisi vasta aikuisiällä
Artisti Mira Luoti joutui yläasteella opettajansa ahdistelemaksi.
Yökylässä Maria Veitola -ohjelman kahdeksannessa jaksossa Maria Veitola vierailee artisti Mira Luodin ja tämän kihlatun Olli Saksan kahdessa kodissa.
Luoti avautuu jaksossa Veitolalle siitä, miten kouluaikana hänessä meni jotakin rikki. Yläasteella hänen musiikkiluokkansa opettaja oli pedofiili, joka ahdisteli oppilaitaan.
– Kouluajan meitä yritettiin saada myöntämään, että me vain liioittelemme. Väitän, että meitä myös uskottiin, mutta ei kuitenkaan haluttu uskoa. Että siinä menee koulun maine ja tämän ihmisen perhe menee rikki. Sillä olisi vain tuhoisia seurauksia. Mutta, jos ihminen perseilee, niin kyllä hänen sietääkin kantaa seuraukset. Se on aika pientä siihen nähden, miten moni meistä joutui kokemaan henkistä kiusaamista, Luoti kertoo jaksossa.
Aikuisiällä koko vyyhti selvisi, ja Luoti sai vihdoin vahvistuksen sille, että puhui koko ajan totta.
– Tuli ylpeys itsestä ja siitä, miten rohkeita olemme olleet ja päättäneet mimmien kanssa, ettemme jätä tätä kesken. Pysyimme tiukkana asian kanssa aikuisina, Luoti kertoo.
Luoti ja muut opettajan uhrit eivät tienneet toisistaan tapahtumien aikaan, mutta hän muistaa kuitenkin yhteisen kuororeissun Venäjälle.
– Siellä meille tarjottiin kaljaa hänen (opettajan) toimestaan, ja näin hänen suutelevan joidenkin oppilaiden kanssa. Siellä oli mukana myös lukioikäisiä, joten he taisivat olla niitä sillä kertaa, Luoti muistelee.
Katso videolta, mikseivät oppilaiden vanhemmat puuttuneet kouluaikana Mira Luodin pedofiiliopettajan toimintaan.
Yökylässä Maria Veitola MTV Katsomossa ja MTV3-kanavalla torstaisin klo 21. MTV Katsomo+ -tilaajille seuraava jakso ennakkoon. Ekstrapitkät jaksot vain MTV Katsomossa.
Uusimmat
-
17:43
Suomelle historiallinen MM-mitali judossa
-
17:37
SM-liigaseuran niskassa miljoonavelat – merkittävä ulostulo tilanteesta
-
17:32
Lidliltä tärkeä muistutus kaupan kassalla myytävistä muovipusseista
-
17:26
HJK:n valmentajasekoilu päättyi tuplapotkuihin – Aki Riihilahti selvittää tehtyjä virheitä: "Minä olen vastuussa"
-
17:16
Omakanta-palvelun häiriö on päättynyt
-
17:11
Leijonien vastustajalle merkittävä päätös: Kevin Fialan kurinpitoasia ratkaistu
-
16:47
Google investoi miljardin Haminan datakeskukseen – Orpo: Erittäin hieno uutinen Suomelle
-
16:45
Käärijän lomakuva herätti fanien huolen – "Muistakaa jätkät ne…"
-
16:43
Lähijunia peruttu pääkaupunkiseudulla
-
16:39
Kaksi vangittu Kärsämäen kiinniottotilanteesta, jossa poliisi ampui ihmistä – aseenkäyttö selvitetään
-
16:38
OP: Asuntosijoittajat palaamassa markkinoille
-
16:32
Netanjahulle ja Hamasin johdolle vaaditaan pidätysmääräystä
-
16:30
Miesten outo öinen liikehdintä hermostutti naapurustoa – poliisin ratsia paljasti, ettei kyse ollutkaan prostituutiosta
-
16:26
Lentomatkustajat kuvasivat järkyttävän näyn: Koneen moottori syttyi tuleen kesken lennon Intiassa
-
16:21
Assange sai luvan jäädä toistaiseksi Britanniaan
-
16:20
Tove Janssonin lapsuudenkoti myynnissä – tältä miljoona-asunto Helsingin ytimessä näyttää
-
16:15
Jos ostit tämän tuotteen Rustasta, älä käytä
-
15:57
Unkarilaiset pyörittivät laajaa paritusrinkiä Suomessa vuosien ajan – rikoshyöty 800 000 euroa
-
15:40
Lännen Media: Vornanen ei kadu ampumista
-
15:31
Kompastuuko Tre Kronor tähän MM-kisoissa? Samassa tilastossa myös pelote Leijonille
-
Lataa lisää