Amerikkalaisyliopistossa tutkitaan tapausta, jossa opettajan väitetään soittaneen poliisit, kun opiskelija oli pitänyt jalkojaan tuolin selkänojalla. On epäilty, että taustalla olisivat rasistiset syyt.
Teksasin San Antonion yliopistossa sattunut hämmentävä tapaus on puhututtanut sosiaalisessa meidassa. Twitteriin julkaistussa videossa näkyy, kuinka eräs yliopiston opiskelijoista poistetaan luennolta kolmen poliisin voimin.
– Tämä tapahtui tänään tunnillamme, tytöllä oli jalat ylhäällä ja professori soitti poliisit sen jälkeen, kun kutsui luokkaamme epäkohteliaaksi, kirjoittaa videon jakanut käyttäjä Apurva Rawal julkaisun yhteydessä.
Opiskelijoiden mukaan videolla näkyvä Paige-niminen tyttö poistettiin luokasta vain siitä syystä, että hän oli pitänyt jalkojaan ylhäällä tuolilla. Millään muulla tavalla hän ei ollut häirinnyt opetusta.
Yliopisto kertoo tutkivansa tapausta.
Jos julkaisu ei näy, voit katsoa sen täältä.
Opettaja piti opiskelijoiden käytöstä töykeänä
Rawalin Twitteriin jakaman kertomuksen mukaan Paige lepuutti jalkojaan tuolin selkänojalla opettajan edessä luennon aikana. Kun biologian opettaja, professori Anita Moss kesken tunnin käski häntä laittamaan jalat alas ja kutsui hänen käytöstään epäkunnioittavaksi, Paige laski jalkansa.
Sen jälkeen kyseisen biologian opettaja lopetti tunnin ajoissa kutsuen luokkaa epäkohteliaaksi.
Seuraavalla tunnilla, maanantaina, Rawalin mukaan opettaja jakoi opiskelijoille ohjeet kohteliaasta käytöksestä ja käski Paigea poistumaan luokasta ja kertoi aikovansa myös reputtaa hänet kurssilta.
Rawalin mukaan Paigella ei ollut jalkoja enää tuolilla eikä hän häirinnyt opetusta millään tavalla. Kun Paige ei suostunut poistumaan luokasta, professori soitti poliisit, jotka tulivat saattamaan opiskelijan ulos.
Kun muutama opiskelija vaati saada tietää syytä tapahtuneelle, professori oli Rawalin mukaan lopettanut tunnin.
Taustalla rasistinen syy?
Rawalin mukaan opettaja oli valittanut opiskelijoiden käytöksestä luokalle myös aiemmin, kun muutamat heistä käyttivät puhelimiaan eivätkä keskittyneet opetukseen.
– Niin järkyttynyt kuin olenkin siitä, että opettajani päätti saada kiukunpuuskan luennolla ennen koetta ja perua tunnin, olen vielä enemmän raivostunut siitä, että hän päätti erottaa ja nöyryyttää opiskelijaa vain taivuttaakseen valtaansa haitallisella tavalla, Rawali kirjoittaa Twitterissä.
Nimimerkillä @FavoritePaigeee twiittaava henkilö kertoo olevansa kyseessä oleva opiskelija. Hän sanoo, ettei missään vaiheessa rikkonut koulun käyttäytymissääntöjä.
Monet sosiaalisen median kommentoijat ovat olleet raivostuneita tapahtuneesta. Videon kommenteissa kerrotaan, että tummaihoiset opiskelijat saavat jatkuvasti kokea rasisimia kyseisessä yliopistossa henkilökunnan toimesta.
Tapausta tutkitaan koulussa
Maanantaina yliopiston puheenjohtaja Taylor Eighmy julkaisi koulun nettisivuilla lausunnon, jossa kerrotaan, että koululla on menossa kaksi tutkintaa tapaukseen liittyen. Koulun mukaan nyt selvitetään, liittyikö tapaukseen syrjintää.
– Tänään meillä oli välikohtaus, jossa yksi afroamerikkalaisista opiskelijoistamme saatettiin ulos biologian tunnilta UTSA:n poliisiosaston jäsenien toimesta tiedekunnan jäsenen pyynnöstä, Eighmy kirjoittaa.
– Olen todella hyvin tietoinen siitä, että tämä tilanne edustaa hyvin esimerkkiä siitä työstä, jota meidän täytyy vielä tehdä instituutiona osallistamiseen liittyvien ongelmien parissa ja tukeaksemme värillisiä opiskelijoitamme.
Tiistaina opiskelijoille ilmoitettiin, että professori Moss on korvattu lukukauden loppuajaksi.
Lähteet: Yahoo Lifestyle, Twitter, UTSA