Oriveden kaupunki aikoo muistaa viime viikon perjantaina Oriveden yhteiskoulussa ansiokkaasti toiminutta opettajaa.
Kaupunginjohtaja Juha Kuusiston mukaan huomionosoitus päätetään myöhemmin, kun kriisityö on saatu kunnolla käyntiin.
Opettaja esti viime perjantaina omalla toiminnallaan todennäköisesti murhenäytelmän, kun 23-vuotias mies pyrki luokkaan ase kädessään.
– Opettaja toimi esimerkillisesti ja laittoi oven luokan sisäpuolelta kiinni, eikä päästänyt ampujaa sisälle. Hän omalla rohkealla toiminnallaan pelasti todennäköisesti ihmishenkiä, Kuusisto kertoo MTV3 Uutisille.
Pirkanmaan käräjäoikeus on tänään vanginnut Oriveden kouluampumisesta epäillyn miehen. 23-vuotiasta miestä epäillään kahdesta murhan yrityksestä ja yhdestä tapon yrityksestä.
Vangitun epäillään ampuneen perjantaina Oriveden yhteiskoululla useita laukauksia. Teon taustalla on poliisin mukaan päättynyt seurustelusuhde koulua käyvän 16-vuotiaan tytön kanssa. Ennen koululle menoaan miehen epäillään ampuneen tytön isää käteen.
Oriveden kouluammuskelusta epäilty vangittiin
”Lukot ja kameravalvonta ovat järkyttäviä tapoja puuttua koulujen turvallisuuteen”