Oriveden kunta ei luovuta tiloja Jari Sillanpään kesän päätöskonserttia varten: "Emme näe mahdollisuutta olla mukana järjestelyissä"

12:49img
Julkaistu 23.08.2018 15:49
Toimittajan kuva

Joona Laukkanen

joona.laukkanen@mtv.fi

Oriveden kunta on kieltäytynyt vuokraamasta tilojaan Jari Sillanpään esiintymistä varten.

Iskelmätähti Jari Sillanpää ei esiinny Oriveden liikuntahallilla, kerrotaan Oriveden kunnan sivuilla. Päätöksen teki Oriveden kunnan hallinto, joka päätti, että kunta ei voi vuokrata tilojaan kohujen keskellä vellovan artistin käyttöön.

− Valitettavasti tämän hetken tilanne esiintyjän julkisuuskuvan myötä on se, että Oriveden kaupunki ei pysty luovuttamaan tiloja kyseiseen tapahtumaan, liikuntapäällikkö Roope Marski kommentoi sivustolle.

LUE LISÄÄ: Jari Sillanpään esiintyminen Espanjan Fugefesteillä on epävarmaa

Tapahtuman järjestäjän toimii Sillanpään oma tuotantoyhtiö sekä yksityishenkilö, kunnalla itsellään ei ole ollut konserttipaikan vuokramaisen lisäksi osaa tapahtuman järjestämisessä. Vaakalaudalla olevan konsertin tarkoitus on toimia urheiluseura Oriveden Ponnistuksen hyväntekeväisyystapahtumana.

− Liikuntapalvelut hallinnoivat tilaa, ja koska kyseessä on tukikonsertti ja tuen kohde koskee urheilutoimintaa, johon liittyy myös kilpaurheilu sekä erittäin merkittävä juniorityö, emme näe mahdollisuutta olla mukana järjestelyissä, Marski sanoi sivustolle.

Eilen illalla Iltalehti uutisoi Sillanpään olevan epäiltynä lapsipornoon viittaavan materiaalin hallussapidosta. Sillanpää on kiistänyt väitteet.

Tuoreimmat aiheesta

Musiikki