Orlando hyvästelee ampumisen uhreja – Christopher Leinonen haudattiin poikaystävänsä kanssa

img
Julkaistu 19.06.2016 18:22

MTV UUTISET - AP - EBU

Orlandossa on haudattu massa-ampumisen uhreja viikko tragedian jälkeen. Eilen haudattiin yhdeksän. Heidän joukossaan olivat muun muassa 32-vuotias Christopher Andrew Leinonen ja hänen poikaystävänsä Juan Ramon Guerrero.

49 klubilla ollutta kuoli, kun Omar Mateen avasi tulen viikko sitten.

Siunaustilaisuuden ulkopuolelle oli kokoontunut myös kourallinen homoutta vastustavia mielenosoittajia. Paikallisen teatteriryhmän jäseniä oli pukeutunut enkeleiksi, ja he muodostivat surijoita suojelevan muurin.

Orlando hautajaiset enkeli 19.6.2016Osa surijoista oli pukeutunut suojelusenkeleiksi.

Ampumisessa loukkaantui 53 ihmistä. Heistä 19 on yhä sairaalassa. Neljän tila on kriittinen.

Sanomalehti Washington Post on julkaissut nettisivuillaan ja Twitterissä Orlandon uhrien muistokirjoituksia.

Leinosen ja Guerreron kirjoituksessa jälkimmäisen isä muistelee, että "miehillä oli kaunis suhde, ja he nauttivat elämästä täysillä".

Leinosella saattaa olla sukunimensä perusteella suomalaisia sukujuuria, mutta hän ei ole Suomen kansalainen. Suomen ulkoministeriön mukaan massa-ampumisessa ei kuollut suomalaisia.

Tuoreimmat aiheesta

Orlandon isku