Orpo: Liikenneväylien uudet rahoitusmallit selvitetään – "Aina joku nämä maksaa"

1:08img
Julkaistu 13.08.2018 14:24
Toimittajan kuva

Keimo Lehtiniemi

keimo.lehtiniemi@mtv.fi

Valtiovarainministeri Petteri Orpo (kok) haluaa selvittää, löytyykö esimerkiksi raideverkon keskeisiin väyläinvestointeihin uusia rahoitusmalleja.

Orpo kertoi ministeriryhmän kesäkokouksessa Joensuussa asettavansa työryhmän selvittämään asiaa.

– Pohjalla on liikenne- ja viestintäministeriön tekemä selvitys, mutta haluan, että myös meillä valtiovarainministeriössä otetaan tähän kantaa.

Tämä selvitys tarvitaan tulevaisuuden rahoitusratkaisuja varten, Orpo painotti.

Työryhmän tehtävänä on tutkia esimerkiksi hankeyhtiö-mallin käyttöä yksityisen ja ulkopuolisen rahoituksen hankkimiseksi liikenneinfran investointeihin Etelä-Suomen vilkkaimmilla rataosuuksilla. Esillä on myös käyttömaksujen periminen sekä henkilö- ja tarvaraliikenteessä.

– En hirttäydy mihinkään malliin. Aina joku nämä maksaa. Se on joko veronmaksaja tai käyttäjä. Sellaista pilvilinnaa ei ole, että rahoitus voitaisiin jotenkin muuten hoitaa, valtiovarainministeri huomautti.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa