Orpo: Suomi on noussut taantumasta

Petteri Orpo syyskuu 2016
Lehtikuva
Julkaistu 29.01.2017 15:56

MTV UUTISET - STT

Valtiovarainministeri, kokoomuksen puheenjohtaja Petteri Orpo arvioi, että Suomen talous on selkeästi noussut taantumasta.

Orpo sanoi Suomen yrittäjien neuvottelupäivillä, että kasvu ei kuitenkaan ole kestävällä pohjalla, koska se perustuu kotimaiseen, velkavetoiseen kysyntään ja rakentamiseen. Vienti ei vielä kannattele kasvua riittävästi.

Viime vuonna talous kasvoi valtiovarainministeriön lukujen mukaan 1,6 prosenttia, ja tälle vuodelle ministeriön ennuste on 0,9 prosenttia.

Samalla myös Suomen julkisen talouden tilanne jatkuu silti vaikeana ja velkaantuminen jatkuu. Korkea veroaste heikentää taloudellisen toiminnan kannusteita eikä verojen kautta tapahtuva merkittävä sopeutus ole Orpon mukaan mahdollista.

– Kannustinloukkuja on purettava, palkanmuodostuksen pitää tukea vientialojen kansainvälistä kilpailukykyä, ja osaamiseen, tutkimukseen ja innovaatioihin tarvitaan uusi ote, Orpo linjasi.

Orpo korosti, että koko hallitus on sitoutunut uusiin toimenpiteisiin kasvun, työllisyyden ja osaamisen vahvistamiseksi tulevassa puolivälintarkastelussa.  

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa