Osavaltiot odottavat korkeimman oikeuden päätöstä: Onko Trump vaalikelpoinen Mainessa ja Coloradossa?

5:27img
Miten yhdysvaltalaiset ottivat vastaan Trumpin esivaalivoiton – katso MTV:n kirjeenvaihtajan raportti
Julkaistu 18.01.2024 05:58

MTV UUTISET – STT

Maan entinen presidentti Donald Trump on selvä ennakkosuosikki republikaanien ehdokkaaksi marraskuun presidentinvaaleihin.

Mainen osavaltio ei ole vielä tehnyt lopullista päätöstä siitä, onko maan entinen presidentti Donald Trump esivaalikelpoinen vai ei. Maine päätti aiemmin, että republikaanien presidenttiehdokkaaksi kärkisijalta pyrkivä Trump ei saisi osallistua esivaaliin osavaltiossa, koska perustuslain lisäys kieltää sen kapinaan osallistuneilta. Päätös viittaa Yhdysvaltain kongressitalon hyökkäykseen vuonna 2021.

Mainen päättäjät kertovat odottavansa Yhdysvaltain konservatiivienemmistöisen korkeimman oikeuden päätöstä siitä, onko Trump vaalikelpoinen vai ei Coloradossa, jossa päättäjät tekivät Trumpista vastaavanlaisen ennakoivan päätöksen kuin Maine.

Maanantaina Trump voitti esivaalirumban ensimmäisen taiston Iowan osavaltiossa jättimäisellä marginaalilla muihin ehdokkaisiin nähden. Trump on selvä ennakkosuosikki republikaanien ehdokkaaksi marraskuun vaaleihin.

Mainen osavaltion valtiosihteeri Shenna Bellows sanoi aiemmin, että Trumpia ei voida pitää esivaalikelpoisena. Trumpin tiimi on hyökännyt demokraattipoliitikkoa vastaan ja valittanut päätöksestä osavaltion korkeimmille lainsäätäjille. Lopulta päätöksen tekee maan korkein oikeus. 

Korkeimman oikeuden päätöksen aikataulusta ei ole tarkkaa tietoa. Mainen osavaltion, kuten Coloradonkin esivaali käydään 5. maaliskuuta niin sanottuna supertiistaina. Tuolloin demokraatit ja republikaanit päättävät omasta suosikistaan presidenttiehdokkaaksi useissa osavaltioissa.

Lue myös: Kommentti: Donald Trump on jo tiukasti kiinni Valkoisen talon ovenkahvassa

Korkein oikeus kuulee Coloradoa pian

Korkeimman oikeuden on määrä kuulla Coloradon päättäjiä helmikuun alussa. Colorado ja Maine ovat tällä hetkellä ainoat osavaltiot, jotka ovat tehneet alustavan päätöksen Trumpin vaalikelpoisuuden epäämisestä.

Esivaaleissa kumpikin suurimmista puolueista, niin republikaanit kuin demokraatit, valitsevat valitsijamiehet ehdokkaiden taustalle. Ehdokkaat nimetään kesän puoluekokouksissa. Demokraattien kärkiehdokas on istuva presidentti Joe Biden.

Korkeimman oikeuden päätös tulee määrittelemään sitä, mikä merkitys osavaltioiden lainsäätäjillä on tulkittaessa perustuslakia, uutiskanava CNN kirjoitti keskiviikkona.

CNN:n mukaan Trumpin vaalikelpoisuuden kyseenalaistaminen on kaatunut Minnesotassa, New Hampshiressa, Michiganissa ja Oregonissa.

Lue myös: MTV Yhdysvalloissa: Trump porskuttaa presidenttiehdokkuutta kohti – osa republikaaneista riemuissaan, osa kauhuissaan

Tuoreimmat aiheesta

Yhdysvaltain vaalit 2024