Oscar-palkittu Mikko Raita herätti puolisonsa aamuyöllä jättiyllätykseen – seuraavana siintää ensimmäinen suomalainen Netflix-tuotanto

3:59imgTuore Oscar-voittaja Mikko Raita kertoo kuinka hullunmyllyä elämä voittoa seuranneen viikon ajan on ollut
Julkaistu 08.03.2025 18:20
Toimittajan kuva
Aino Haili

aino.haili@mtv.fi

Mikko Raita oli mukana latvialaisessa työryhmässä, joka voitti parhaan animaatioelokuvan Oscar-palkinnon teoksellaan Flow. 

Miksaaja Mikko Raita teki suomalaishistoriaa viikonvaihteessa hänen ollessaan osana Oscar-palkinnon voittanutta työryhmää Flow-animaatioelokuva vietyä kotiin parhaan animaatioelokuvan Oscarin. Raita on miksannut elokuvan musiikit.

– Tavallaan iso rooli, teknistaiteellinen. Vastaan siitä, miltä musiikki kuulostaa siinä elokuvassa lopullisesti. Elokuvassahan ei ole dialogia ollenkaan ja musiikkia on todella paljon, joten voisi sanoa, että suuri rooli, Raita kertoi MTV Uutisille Emma-gaalan punaisella matolla. 

Flow-elokuva on noteerattu laajalti myös Oscareiden ulkopuolella: palkintoja on tullut kansainvälisesti Raidan mukaan jo yli 70. 

Paikan päällä Oscar-gaalassa Raita ei ollut, vaan seurasi gaalaa kotikatsomossa Helsingistä käsin. Kumppaninsa hän oli herättänyt h-hetkeä varten.

– Herätin työaamusta huolimatta ja kyllä hän tuli ja siinä sitten ihan shokissa oltiin ja ihmeteltiin, että käsittämätöntä. 

Raita oli kuitenkin yhteydessä reaaliajassa paikan päällä gaalassa olleisiin työryhmän kollegoihinsa, jotka päivittivät tälle tietoa sekä tunnelmia. 

– Varsinainen säveltäjä Richard Zalupe vastaili minulle ihan sieltä gaalasalistakin Whatsappiin, eli kyllä siinä olin mukana selvästi tiimissä. 

Lue myös: Mirellan Emma-gaalan asussa yhteys Tanssii Tähtien Kanssa -ohjelmaan

Emma-gaalassa puolestaan Raita arvelee olevansa kenties ainut paikalla oleva henkilö kuka voi kutsua itseään Oscar-voittajaksi. Emma-gaalailtana Raidalla on myös jännitettävää Dalia Stasevskan ja BBC:n sinfoniaorkesterin ollessa ehdolla vuoden klassiseksi Dalia’s Mixtape -teoksella, josta noin puolikasta Raita on ollut myös työstämässä.

– Luulin, että se olisi ollut se iso, hieno, kansainvälinen juttuni tuossa vielä puoli vuotta sitten, että olen siinä mukana. Ja niinhän se edelleen onkin, mutta kyllähän tämä Oscar on vielä vähän näkyvämpi. Nyt sitten vielä Dahlian kanssa peukut pystyyn. 

Raita kertoi aikovansa juhlia sen verran, että luultavasti käy ainakin kääntymässä Emma-gaalan virallisilla jatkoilla. Maltilla tosin, sillä seuraavana päivänä on jatkettava työntekoa. Isoja juttuja on tiedossa hyvinkin pian. 

 – Netflix-elokuva, Suomen ensimmäinen Netflix original -tuotanto tulee 21. maaliskuuta ja olen miksannut siihen Panu Aaltion musiikit. Dome Karukosken Pikku Siperia, kannattaa tsekata. 

Raita korostaa kyseessä olevan suomalaisittain hyvin merkittävä saavutus.

– Näitä on kyllä odoteltu, että koska me saadaan näyttää. 

Tuoreimmat aiheesta

Emma-gaala