Oscar-voittaja lyttää #MeToo-liikeen: ”Pidän oksettavana tätä hysteeristä ennenaikaisen tuomitsemisen ilmiötä"

michael haneke
Michael Haneke voitti Oscarin vuonna 2013
Julkaistu 16.02.2018 19:01
Toimittajan kuva

Joona Laukkanen

joona.laukkanen@mtv.fi

Oscar-pystin elokuvasta Amour voittanut Michael Haneke on viimeisin elokuva-alalla työskentelevä, joka kritisoi #MeToo-liikettä.

Vuonna 2013 Amour-elokuva palkittiin vuoden parhaana vieraskielisenä elokuvana. Nyt elokuvan ohjaaja Michael Haneke kritisoi kovin sanoin #MeToo-liikettä, joka lähti toden teolla käyntiin, kun elokuvatuottaja Harvey Weinsteinia syytettiin lukuisiin naisiin kohdistuneesta seksuaalisesta ahdistelusta.

– Tämä #MeToo liikkeen mukana noussut miesvihan värittämä puritanismi huolettaa minua, saksalainen ohjaaja kertoi itävaltalaislehti Kurierille.

Haneke sanoi, että raiskaukseen syyllistyneet ansaitsevat rangaistuksen, mutta jotain rajoja on oltava.

– Pidän oksettavana tätä hysteeristä ennenaikaisen tuomitsemisen ilmiötä, joka on alkanut liikkeen myötä levitä. En tahdo edes ajatella kuinka moni näistä 20-30-vuotta vanhoista syytöksistä hädin tuskin liittyy seksuaaliseen häirintään.

Heneke syyttää myös mediaa osana ongelmaa. Ohjaajan mukaan kaikki seksuaalinen väkivalta, kohdistui se naisiin tai miehiin, on tuomittava, mutta noitajahti jätettävä keskiajalle. Heneke sanoo taiteilijoiden pelkäävän, sillä erotiikan ilmaisu vallitsevassa ilmapiirissä johtaa miehen mielestä ristiinnaulitsemiseen.

Lähde: NY Daily News

Tuoreimmat aiheesta

Me Too