Mitä kaula-aukkoja! Oscarit tihkuvat glamouria – kuka on illan seksikkäin?

Oscarit 2016 puvut
Julkaistu 29.02.2016 03:37

MTV VIIHDE

Elokuva-alan tärkeimmät palkinnot jaetaan sunnuntain ja maanantain välisenä yönä Los Angelesissa. 

Oscar-palkinnot jaetaan tänä vuonna jo 88. kertaa. Gaalahumussa seurataan silmä kovana paitsi palkintojen jakoa, myös punaisen maton pukuloistoa.

Myös tänä vuonna gaala oli täynnä uskomattomia iltapukuja, sillä esillä on toinen toistaan upeampia, huippusuunnittelijoiden luomuksia.

Ruotsalainen Alicia Vikander on ehdolla parhaan naissivuosan saajaksi roolistaan elokuvassa Tanskalainen tyttö. Vikander valitsi iltaa varten ylleen kauniin keltaisen iltapuvun, joka on perinteistä lyhyempi ja paljasti näyttelijättären nilkat. 

Vikanderia on verrattu tyylissään muun muassa Disney-klassikko Kaunottaren ja hirviön prinsessaan, Belleen. 

Oscar 2016 Alicia VikanderAlicia Vikander.AFP / Lehtikuva

Charlize Threon räväytti punaisella matolla raikuvan punaisessa iltapuvussa. Asussa on yksi illan paljastavimmista kaula-aukoista, mutta Theron kantoi asun rennosti.

Oscar 2016 Charlize TheronCharlize Theron.AFP / Lehtikuva

Hurmaava näyttelijätär, Naomi Watts, valitsi gaalaan metallinhohtoisen, olkaimettoman iltapuvun. Watts yhdisti mekkoon näyttävän kaulakorun ja simppelin mustan laukun. 

Oscar 2016 Naomi WattsNaomi Watts.AFP / Lehtikuva

Moderni perhe -hittikomediasta tuttu Sofia Vergara on jälleen kerran yksi punaisen maton upeimmista naisista. Oscareita varten Vergara valitsi ylleen yönsinisen iltapuvun, jonka sydämen muotoinen yläosa istuu kantajalleen kauniisti. 

Oscar 2016 Sofia VergaraSofia Vergara.© www.splashnews.com

Cate Blanchettia on ehditty kehua gaalan suurimmaksi onnistujaksi. Blanchettin herkkä mintun värinen puku sopi kantajalleen täydellisesti.

Oscar 2016 Cate BlanchettCate Blanchett.AFP / Lehtikuva

Katso otsikon alta löytyvästä galleriasta illan upeimmat iltapuvut!

Tuoreimmat aiheesta

Oscar-gaala