Onnettomuustutkintakeskus (Otkes) kertoo tutkivansa alustavasti Tampereen ratapihalla tapahtunutta junaturmaa. Kaksi Pendolino-junaa törmäsi toisiinsa hiljaisella vauhdilla seisontaraiteella aamuyhdeksältä.
Otkes arvioi tviitissään, että junien yhteenajon aineelliset vahingot nousevat mittaviksi.
Onnettomuus ei aiheuttanut viranomaisten mukaan vaaratilannetta. Fintrafficin rataliikennekeskuksesta kerrottiin STT:lle, että kummassakaan junassa ei ollut turman tapahtuessa matkustajia.
Lue myös: Pendolinot törmänneet Tampereella toisiinsa, kuva näyttää tuhot: "Tyhjät junat ottivat osuman" – turman syytä selvitetään
Yhteenajossa molempien Pendolinojen vetovaunun nokka kärsi vaurioita, ja yhden muun vaunun teli putosi pois kiskoilta.
Rataliikennekeskuksen mukaan onnettomuus ei juuri häirinnyt tänään junavuorojen aikatauluja, vaikka kaksi junarunkoa jäi pois käytöstä.