Oulun insestijuttu: Syytetty isä myöntää sittenkin tekonsa – kuvat oikeussalista

1:58img
Julkaistu 26.10.2016 09:52

MTV UUTISET

Poikkeuksellisesta hyväksikäyttöjutusta syytettynä oleva mies myöntää tekonsa, kertoo miehen asianajaja Kari Eriksson MTV Uutisille.

Asianajajan mukaan mies tulee myöntämään teot, joista hänen tyttärensä häntä syyttää. Aiemmin isä on kiistänyt syyllisyytensä.

Oulun insestiepäilyty

Miehen epäillään käyttäneen tytärtään hyväksi, kun tämä oli lapsi. Nyt 26-vuotiaan naisen mukaan hän muun muassa joutui tekemään alaikäisenä useita abortteja.

Naisen mukaan hyväksikäyttö alkoi 9-vuotiaana vuonna 1999, ja 17-vuotiaana hän kertoo saaneensa isälleen lapsen.

oulu insesti epäilty

Istunto käydään tänään oikeudessa avoimin ovin naisen (3. vas.) pyynnöstä.

3:23img

Tuoreimmat aiheesta

Rikos