Oulun tapon yrityksestä vangittiin yksi – ei vahvistusta epäilyistä yhteyksistä rikollisryhmiin

Poliisi murha ase
Poliisilla on tutkinnassa muita rikoksia, joiden yhteyttä tapon yrityksestä epäiltyyn henkilöön epäillään. All Over Press
Julkaistu 09.11.2018 15:32
Toimittajan kuva

Ville Eklund

ville.eklund@mtv.fi

Yksi henkilö on vangittu Oulun pohjoisosissa Pateniemessä tapahtuneeseen tapon yritykseen liittyen.

Rikospaikka-ohjelmassa on käyty keskustelua järjestäytyneen rikollisuuden roolista suomalaisessa rikolliskentässä.

12:09img

Aiemmin poliisilla oli kiinniotettuna neljä henkilöä, mutta näistä kolme päästettiin vapaaksi.

Keskusrikospoliisin tutkimassa tapauksessa epäiltiin yhteyksiä järjestäytyneeseen rikollisuuteen, mutta näille epäilyille ei poliisin tutkimuksissa löytynyt vahvistusta. Poliisin aiempi epäily liittyi rikoksesta epäillyn henkilön taustaan.

Poliisilla on tutkinnassa muita rikoksia, joiden yhteyttä tapon yrityksestä epäiltyyn henkilöön epäillään. Kyse on omaisuus- ja väkivaltarikoksista.

– Katsotaan, löytyykö muita liittyviä rikoksia, toteaa tutkinnanjohtaja Ari Soronen.

Poliisille ei ole tutkinnan aikana selvinnyt ampumalla tehdyn taponyrityksen motiivia.

Tuoreimmat aiheesta

Väkivaltarikokset