Ovatko uusien autojen valot jo liian kirkkaita? Kaksi kolmesta brittikuskista kertoo häikäistyvänsä jatkuvasti

0:12img
Julkaistu 28.03.2018 21:27

Ville Järveläinen

Tehokkaat ajovalot tekevät ajamisesta miellyttävämpää, mutta voiko liiallinen kirkkaus olla vaaraksi liikenneturvallisuudelle?

VIDEO: Venäjältä vai Klaukkalasta? Järjetön hinaussuoritus päättyi rysäykseen 

Brittiläisen RAC:n tekemän tutkimuksen mukaan jopa 15 prosenttia brittikuskeista on ollut vähällä ajaa kolarin häikäistyttyään vastaantulevan auton pitkistä valoista. Kaksi kolmasosaa puolestaan kertoo häikäistyvänsä toistuvasti autojen valoista.

67 prosenttia toistuvasti häikäistyvistä kuljettajista kertoi näkökyvyn palautumisen kestävän noin viisi sekuntia. 10 prosenttia kertoi siihen menevän jopa 10 sekuntia.

RAC:n liikenneasiantuntijan Pete Williamsin mukaan yleistyneiden ongelmien taustalla on teknologia.

– Ajovaloteknologia on kehittynyt merkittävästi viime vuosina, ja vaikka siitä on apua näiden autojen kuljettajille, tuo se mukanaan riskejä vastaantulevalle liikenteelle, Williams kertoo.

Ison-Britannian hallitus ja YK ovat ryhtyneet selvittämään, tulisiko uusien autojen ajovalojen kirkkaudelle asettaa rajoituksia.

Lähde: BBC

***

4:06img

Tuoreimmat aiheesta

Liikenneturvallisuus