Rockmuusikko Ozzy Osbournella on ollut jos jonkinnäköistä terveydellistä vaivaa viime vuosina.
Rokkikukko Ozzy Osbourne, 74, kertoi hiljattain Rollins Stone UK:n haastattelussa, että neljännen selkäleikkauksen aikana hänen nikamastaan löydettiin kasvain. Leikkauksen tarkoituksena oli korjata vaurioita, jotka vuonna 2019 tapahtunut kaatuminen aiheutti. Kaatuminen irrotti selässä olleita metallitankoja, jotka sinne laitettiin muusikon mönkijäonnettomuuden jälkeen vuonna 2003.
–Se todella pysäytti minut. Toinen leikkaus meni rajusti pieleen ja jätti minut käytännössä raajarikkoiseksi. Luulin pääseväni juoksemaan toisen ja kolmannen leikkauksen jälkeen, mutta viimeisimmässä leikkauksessa he laittoivat sauvan selkääni. He löysivät kasvaimen yhdestä nikamasta, joten heidän piti kaivaa kaikki esiin. Se oli aika rankkaa, ja tasapainoni on täysin sekaisin, Osbourne kertoi.
Osbourne on ollut avoin riippuvuuksistaan ja yliannostuksistaan. Vuonna 2020 hän kertoi, että hänellä oli diagnosoitu Parkinsonin tauti.
Nyt Osbourne kertoo lehdelle, että hän on ymmärtänyt asioita, kun on tehnyt itsetutkiskelua.
– Olen tajunnut, että kaikki ryyppykaverini ovat kuolleet. Minun olisi pitänyt olla kuollut paljon ennen heitä. Miksi minä olen viimeinen seisova mies? En ymmärrä sitä. En kersku millään, koska minun olisi pitänyt olla kuollut tuhat kertaa, Osbourne kertoi.
Mutta kaikesta huolimatta hän ei pelkää kuolemaa.
– Mutta en halua elää pitkää, tuskallista ja kurjaa elämää. Pidän ajatuksesta, että jos sinulla on parantumaton sairaus, voit mennä paikkaan Sveitsissä ja hoitaa sen nopeasti kuntoon. Näin isäni kuolevan syöpään, Osbourne kertoi.
Lue myös: Ozzy Osbourne peruu kaikki keikkansa terveysongelmien vuoksi: "En olisi uskonut, että kiertuepäiväni päättyisivät tällä tavalla"
Osbourne uskoo, että hänellä on parhaimmillaan 10 vuotta elinaikaa jäljellä, ja vanhemmiten aika tuntuu vielä kiihtyvän.
Leikkausten vuoksi Osbourne ei ole saanut tilaisuutta hyvästellä fanejaan kunnolla keikan merkeissä. Sen keikan hän toivoisi vielä voivansa tehdä.
– Sitä kohti pyrin, ja jos putoan kuolleena maahan sen lopussa, kuolen onnellisena miehenä, Osbourne kiteytti.
Osbourne vietti vaimonsa Sharonin, 71, kanssa äskettäin 41. hääpäiväänsä.
Lähde: The Hollywood Reporter