Salwan Momika, 37, on aiheuttanut paljon päänvaivaa Ruotsin viranomaisille ja diplomaateille.
Ruotsissa julkisuutta mielenosoitustempauksillaan kerännyt koraaninpolttaja Salwan Momika sanoo lähteneensä maasta. Asiasta kertoi Expressen-lehti, jonka mukaan Momika aikoo hakea turvapaikkaa Norjasta. Momika vahvisti myös uutistoimisto AFP:lle saapuneensa Norjaan.
– Ruotsi ottaa vastaan vain turvapaikkaa hakevia terroristeja, samalla kun filosofeille ja ajattelijoille näytetään ovea, Momika sanoi Expressenin mukaan.
Helmikuussa maahanmuuttotuomioistuin piti voimassa Momikan karkotuspäätöksen. Karkotusta ei kuitenkaan pantu täytäntöön, koska Momikan katsotaan olevan vaarassa joutua vainotuksi kotimaassaan Irakissa.
37-vuotias Momika on kristitty irakilainen, joka on aiheuttanut Ruotsin viranomaisille ja diplomaateille paljon päänvaivaa viime vuosina muun muassa hankaloittamalla Nato-jäsenyysprosessia. Koraaninpolttotempauksista närkästyttiin islaminuskoisissa maissa kuten Turkissa, joka viivästytti pitkään Ruotsin Nato-jäsenyyden hyväksyntää.
Expressenin mukaan Momikan protestit ovat maksaneet Ruotsin veronmaksajille noin viisi miljoonaa kruunua eli yli 400 000 euroa poliisisuojeluksen kuluina.
Momikan toiminnan katsottiin myös kasvattaneen Ruotsiin kohdistuvaa terrorismin uhkaa.
AFP:lle lähetetyssä tekstiviestissä Momika syytti Ruotsin viranomaisia hänen vainoamisestaan. Momikan mukaan ilmaisunvapaus ja ihmisoikeudet ovat Ruotsissa "suuri vale".
Lue myös: Koraanin polttaja karkotetaan Ruotsista
Uusimmat
-
00:01
Tutkimus: Moni kokee menkkahäpeää – "Normi-ihmisellä on miehen keho"
-
00:00
Viikkohoroskooppi
-
23:55
Sveitsi haavoittuneena Leijonia vastaan – Kanada kiinni lohkovoitossa
-
23:34
Norjalaiskärki paukutti neljä maalia Real Madridin verkkoon
-
22:45
Kohuttu ME-mies kiskoi jättikaaren Timanttiliigassa
-
22:43
Sveitsin NHL-tähti ajettiin ulos – Leijonia vastaan pelikiellossa?
-
22:40
Seurantalo tuhoutumassa täysin suuressa tulipalossa Äänekoskella – palo levisi myös maastoon
-
22:38
Asiantuntija Iranin kopterionnettomuudesta: GPS-häirintä mahdollista
-
22:31
Mediatiedot: Onnettomuuteen joutuneessa Iranin kopterissa presidentin lisäksi ulkoministeri – "onnettomuuspaikalta huolestuttavaa tietoa"
-
22:09
Sebastian Ahon NHL-seuralta erikoinen reaktio tuttuun kohtaloonsa
-
22:04
Game of Thrones -tähti Sophie Turner erostaan Joe Jonasin kanssa: "Elämäni kamalimmat päivät"
-
21:52
Viivi Lehikoinen kommentoi EM-kisoja: "Kova luotto"
-
21:32
Punainen puolikuu kiistää Iranin presidentin onnettomuuskopterin löytymisen
-
21:28
Harvinainen "tulisateenkaari" näyttäytyi Kiinassa – katso video
-
21:16
Viivi Lehikoinen hyytyi loppusuoralla Timanttiliigassa
-
21:13
Hurjia tietoja Tshekistä: NHL-supertähti saapuu MM-kisoihin
-
21:11
Leijonat sai huonoja uutisia MM-kisoissa – Itävallan oma Patrik Laine lähetti terveiset Suomeen: "Ei joka vuosi voi olla mestari"
-
21:00
Seuraajat ihastelevat Kaunarit-tähti Katherine Kelly Langin uimapukukuvaa: ”Todella upea”
-
20:41
Nathalie Blomqvist huippuaikaan – Sara Lappalainen avasi kauden
-
20:31
Lassi Etelätalo paiskasi yli 80-metrisen
-
Lataa lisää