Pääradan junaliikenne on palautunut normaaliksi Etelä-Pohjanmaan Kauhavalla tapahtuneen onnettomuuden jälkeen.
Pelastuslaitokselta kerrottiin aamuyöstä STT:lle, että junaliikenne oli poikki reilun tunnin ajan ja oli palautunut entiselleen aamuyöhön mennessä.
Pelastuslaitokselta kerrottiin aiemmin, että ihminen jäi pohjoisen suuntaan menevän Pendolino-junan alle Kauhavan Alahärmässä lauantaina illalla.
Hätäkeskus sai tiedon asiasta hieman ennen iltakymmentä.