Suomen jalkapallomaajoukkue järjestää leirin Helsingissä 2.-5.6. ennen Viron ja Unkarin kohtaamista. Tuolle leirille on kutsuttu myös Boris Rotenberg junior.
Suomen Palloliitto on lähestynyt Boris Rotenberg juniorin seuraa Dinamo Moskovaa. Kutsu on kuitenkin tässä vaiheessa käynyt Helsingissä järjestettävälle, tuplamaaottelua edeltävälle, leirille – ei ainakaan vielä A-maajoukkueeseen.
– Tilanne on vähän vääristynyt. Olen ehdottomasti kiinnostunut katsomaan Rotenbergin osaamista ja antamaan hänelle mahdollisuuden. Häntä ei ole kuitenkaan vielä valittu Viron ja Unkarin kohtaavaan A-maajoukkueeseen, vaan harjoittelemaan A-maajoukkueeseen kuuluvien pelaajien kanssa, Suomen päävalmentaja Mixu Paatelainen tarkentaa MTV Sportille.
Suomi leireilee Helsingissä 2.-5.6. ja kokoontuu uudestaan 8.6. ennen Viron kohtaamista. Paatelaisenkin mukaan on toki täysin mahdollista, että Rotenberg valitaan myös lopulliseen joukkueeseen. Ei kutsuja ole Palloliitosta sentään kymmenittäin lähtenyt.
– Leiriryhmä on aika pieni. Meidän on tässä tilanteessa käännettävä kaikki kivet. Kaikkia leirille kutsuttavia harkitaan Viro- ja Unkari-peleihin, Paatelainen sanoo.
Paatelaisen mukaan leiri auttaa kautensa jo päättäneitä A-maajoukkuepelaajia pysymään kunnossa.
Joukkue julkistetaan 1.6. ja mikäli täydennyksiin on tarvetta, ne löytyvät mitä suurimmalla todennäköisyydellä leiriryhmästä. Suomi pelaa harjoitusottelun Viroa vastaan 9. kesäkuuta ja jatkaa EM-karsintaa Unkaria vastaan 13. kesäkuuta Olympiastadionilla.