Eduskuntavaalien ratkaisuhetket ovat käsillä, kun vaaleihin on aikaa neljä päivää. Gallupit ovat liki tasan ja äänestysinto korkealla. Asetelma tuskin voisi olla kutkuttavampi, kun Marin, Orpo ja Purra ottavat yhteen MTV:n Pääministeritentissä tänä iltana.
Yksi näiden eduskuntavaalien huipentumista koetaan tänään keskiviikkona, kun kolmen suurimman puolueen puheenjohtajat Sdp:n Sanna Marin, Perussuomalaisten Riikka Purra ja Kokoomuksen Petteri Orpo saapuvat MTV:n Pääministeritenttiin suoraan lähetykseen kello 20 alkaen.
Katso MTV:n Pääministeritentti tästä.
Asetelma tuskin voisi olla herkullisempi, kun rivissä ovat vasemmistolainen istuva pääministeri ja kaksi porvarillista haastajaa oppositiosta. Kannatusmittauksissa puolueet ovat lähes tasoissa, olkoonkin, että kokoomuksella on etulyöntiasema.
Tiistaina päättynyt ennakkoäänestys on ollut ennätyksellisen vilkasta, lähes 40 prosenttia kaikista Suomessa asuvista äänioikeutetuista on jo äänestänyt. Mutta toinen mokoma on vielä äänestämättä (ottaen huomioon, että kaikki eivät äänestä), mikä tarkoittaa, että monessa vaalipiirissä viimeiset ratkaisevat kansanedustajanpaikat ovat vielä jakamatta.
Johtajuus on tentin kantava teema
On mahdollista, että vielä äänestämättömien keskuudessa niin sanotun taktisen äänestämisen houkutus kasvaa entisestään. Sdp:n seireenilaulu kajahtaa nyt erityisesti vihreiden suuntaan, joiden ehkä pitäisi Odysseuksen lailla kahlita itsensä puuhun kyetäkseen vastustamaan kiusausta.
Entä mitä tekevät LiikeNytistä ja Liberaalipuolueesta viehättyneet äänestäjät? Myös näiden tuhansien porvarien sielua käristää nyt helvetin tuli. Mitä jos ääni pienpuolueelle onkin ääni Sdp:n vaalivoitolle?
Löydä ehdokkkaasi MTV:n Vaalikoneesta tästä.
Kaikista näistä syistä kolmen suurimman puolueen puheenjohtajilla on MTV:n Pääministeritentissä vielä loistava mahdollisuus heilauttaa asetelmia itselleen ja omalle puolueelleen edulliseen suuntaan. Samaan aikaan yleisölle tarjoutuu ainutlaatuinen tilaisuus puntaroida, kenen johdolla Suomeen saataisiin toimiva päätöksentekokykyinen hallitus. Ja kuka olisi paras henkilö johtamaan maata seuraavan neljän vuoden ajan.
Yksi tentin kantavista teemoista tulee olemaan johtajuus, sillä pääministerinsä johdolla seuraava hallitus joutuu erittäin vaikeiden valintojen eteen. Yksikään seuraavan hallituksen päättäjä ei nimittäin pääse pakoon Suomen raskaasti velkaista julkista taloutta, jonka taakkaa lisäävät entisestään yhtäkkisesti moninkertaistuneet valtionlainojen korot.
Tärkeysjärjestystä on syytä tingata
Tämä toistaiseksi ratkaisematon taloudellinen yhtälö pakottaa seuraavan hallituksen määrittelemään asioille tärkeysjärjestyksen. Tästä koettavat tentin juontajat Eeva Lehtimäki ja Jan Andersson ottaa kaksituntisen aikana selkoa kolmelta puheenjohtajalta.
Vaaleissa on aina kyse myös arvoista, kuten Sanna Marin on tähänastisissa tenteissä moneen kertaan lausunut. Mutta näiden vaalien jälkeen kyse on ennen muuta arvovalinnoista. Niitä joutuvat kaikki puolueet Sdp mukaan lukien tekemään, jos ne ovat seuraavassa hallituksessa päättämässä tasavallan asioista.