Päävalmentaja kehuu Ahosen nousukuntoa

Janne Ahonen
Janne Ahonenimago/Newspix/ All Over Press
Julkaistu 24.01.2015 14:20

MTV SPORT

Suomen mäkijoukkueen päävalmentaja Jani Klinga vahvisti, että lauantaina ylivoimaisesti SM-kisan Lahdessa voittanut Janne Ahonen palaa ensi viikolla maailmancupiin.

Kakkoseksi sijoittunut Anssi Koivuranta jäi Ahosesta 19,5 pisteen päähän. Klinga on seurannut kuluneen viikon aikana Ahosen harjoittelua Lahdessa. Ahonen oli kertonut kisan jälkeen päävalmentajalle, että hyppy ei ole vielä parasta mahdollista.

– Se oli hyvä kilpailu Jannelta. Mies on nousukuntoinen ja ehdottomasti kehittymässä hyvää vauhtia. Janne on mukana ensi viikonloppuna Willingenin maailmancupissa, muut hyppääjät päätämme huomenna, Klinga kertoi tiedotteessa.

– Hyppääminen on parantunut kauttaaltaan, parannuksia on niin teknisellä kuin fyysiselläkin puolella. Varmasti on niin, että hyppäämisessä se kaikkein paras taso on vielä tulematta, mutta tämä riitti kuitenkin hienosti tässä kilpailussa tänään, päävalmentaja jatkoi.

Klingaa ilahdutti myös Anssi Koivurannan toinen hyppy, joka kantoi 92 metriä.

– Noita pitää saada kilpailutilanteessa vielä kaksi samaan kilpailuun, Klinga sanoi.

Tuoreimmat aiheesta

Mäkihyppy