Paavo Väyrynen huippusuositusta lauluvideostaan: "Ei se kovin rapea ole"
Paavo Väyrynen muistelee julkista lauluhetkeään.
Poliitikko Paavo Väyrynen vastaa hänestä googletettuihin kysymyksiin Tähdet vs. google -ohjelmassa. Nettikansaa kiinnostaa Väyrysen laulutaito.
Väyrynen keroo juontaja Iriz Silanderille, ettei varsinaisesti osaa laulaa, mutta on kuitenkin laulanut, myös julkisesti.
– Ennen äänenmurrosta olin mielestäni kohtalaisen hyväkin laulaja. Äänenmurroksen myötä laulutaito katosi, Väyrynen kertoo.
Väyrynen julkaisi vuonna 2014 YouTubessa videon, jossa hän laulaa Satumaa tango -kappaleen lohdutukseksi puheenjohtajavaaleissa hävinneelleJutta Urpilaiselle.
– Ei se kovin rapea ole, mutta on se minun laulutaitooni nähden ihan kohtalainen suoritus.
– Tiedän, että on hän loistava laulaja ja halusin häntä lohduttaa. Hän ei ole reagoinut.
Millainen on legendaarinen kuningasmuki? Katso koko Paavo Väyrysen jakso nyt MTV Katsomosta.
Tähdet vs. google -sarjassa Suomen suosituimmat viihdetähdet kertovat vastaukset nettikansaa kiinnostaviin kysymyksiin. Iriz Silanderin juontaman sarjan vieraina nähdään jälleen liuta suosikkitähtiä.
Lue myös nämä:
Sonja Aiello kertoo surustaan: "En muista ensimmäisestä kuukaudesta mitään"
Milloin Krista Pärmäkoski lopettaa? Näin huippuhiihtäjä vastaa kiperään kysymykseen
Uusimmat
-
06:31
Hurjia lukuja Kanadasta: Jussi Ahokkaalta väkevä kuitti vääräleuoille – "Sitä ihmiset eivät tajua"
-
06:29
Syövistä yksi aiheuttaa eniten kuolemia – keuhkolääkäri huolissaan meneillään olevasta "ihmiskokeesta"
-
06:20
Loppuunpalaneen omaishoitajan hätähuuto: Monen ihmisen työt ja ikuinen köyhyysloukku
-
05:55
"Järkyttävä muutos" – SM-liigamestari Tappara saa asiantuntijan hämilleen
-
05:53
Titan-sukellusvene murskautui matkalla Titanicin hylylle – tältä aluksen jäänteet näyttävät nyt
-
05:38
EU-komission puheenjohtaja tapaa Zelenskyin Kiovassa
-
05:33
WSJ: Yhdysvaltalaisviranomaiset eivät usko Gazan aselepoon Bidenin kaudella
-
05:32
Söpöjä eläimiä paloitellut 29-vuotias terrorismisyytetty: "Kissani tuo niitä pihaan"
-
23:59
FC Barcelona kaatui Mestarien liigan avauksessaan – nopea ulosajo sekoitti pakan Monacossa
-
23:33
Britannian ulkoministeri vaatii välitöntä tulitaukoa Israelin ja Libanonin Hizbollahin välille
-
23:11
Portugalissa suuri osa maastopaloista sammutettu
-
22:46
Ilta-Sanomat: Helsingin areenaan murtauduttiin katon kautta
-
22:27
Barcelonalle kammoalku Mestarien liigassa! Tämä tunarointi päättyi punaiseen korttiin
-
22:01
SM-liigassa ei vieläkään kauden ensimmäistä pelikieltoa – alkukierrosten tähti pääsi pälkähästä
-
22:00
Läpimurtohitti muutti Palefacen elämän 14 vuotta sitten – räppäri muistelee Jutta Urpilaisen heittämää kommenttia
-
21:41
Pentagon: Emme halua laajempaa sotaa
-
21:40
Leverkusenille tyrmäävä murskavoitto Mestarien liigassa – Lukas Hradeckyn nolla pelastui kahteen otteeseen
-
21:39
NHL:ssä lähes 60 miljoonan jättidiili
-
21:30
MTV uutiset vieraili Kallion mysteeripaikalla – ratkesiko betonimöhkäleen arvoitus?
-
21:07
Zelenskyi tapaa Bidenin ja Harrisin ensi viikolla Valkoisessa talossa
-
Lataa lisää