Paha nokkakolari seisautti valtatien Kokkolassa – viisi ihmistä vietiin sairaalaan

Palomies, Uutissilmä, pelastuslaitos, tulipalo, paloauto
Miikka Kiminki
Julkaistu 06.11.2021 19:12

MTV UUTISET – STT

Kokkolassa tapahtui lauantaina iltapäivällä nokkakolari, jonka vuoksi vietiin viisi ihmistä sairaalaan, kertoo Keski-Pohjanmaan ja Pietarsaaren alueen pelastuslaitos.

Päivystävän palomestarin Ville Mikkolan mukaan neljä sai lievempiä vammoja ja yksi oli loukkaantunut muita pahemmin.

Muut olivat päässeet itse pois autoista, mutta pelastuslaitos joutui avustamaan pahiten loukkaantuneen ulos.

Palomestari ei osannut lauantaina sanoa, onko pahimmat vammat saaneella hengenvaaraa.

Onnettomuus tapahtui kahdeksankympin alueella

Törmäys sattui valtatie 8:n ja Kajaanintien risteyksessä.

Toinen henkilöautoista oli ollut onnettomuushetkellä kääntymässä Kajaanintielle, kun Kokkolan suunnasta tullut ajoneuvo ajoi auton nokkaan.

Onnettomuus tapahtui kahdeksankympin alueella.

Koko risteysalue oli iltapäivästä poikki liikenteeltä puolisen tuntia.

Liikenne oli katki myös valtatiellä, koska toinen autoista oli onnettomuuden jäljiltä keskellä tietä.

0:55img

Jos saavut onnettomuuspaikalle, toimi näin! 

Tuoreimmat aiheesta

Kokkola