Paimion teurastamo: Videolla ylilyöntejä, jotka on otettu käsittelyyn

2:10img
Julkaistu 26.10.2015 22:14

MTV UUTISET

HKScanin Paimion teurastamo on yksi niistä paikoista, joissa Oikeutta eläimille -yhdistys on kuvannut videomateriaalia.

Paimion teurastamon laatupäällikkö Matti Mäkelä toteaa MTV Uutisille, että eläinten hyvä kohtelu on heille tärkeä asia.

Mäkelän mukaan asia on oleellinen jo siksi, että eläimen stressaantuminen vaikuttaa heikentävästi lihan makuun.

Hän kuitenkin myöntää, että videolla näkyy heidän teurastamollaan muutamia ylilyöntejä, jotka on otettu välittömästi käsittelyyn.

– Työntekijöitä on syytä ohjeistaa, ettei tällaista pääse enää tapahtumaan, Mäkelä sanoo.

Kuvamateriaali on hänen mukaansa hankittu rikollisin keinoin, ja Keskusrikospoliisi tutkii parhaillaan asiaa.

Tuoreimmat aiheesta

Kotimaa