Päiväkoti palaa Huokotiellä Nastolassa. Hätäkeskus sai tiedon palosta kello 21.06 tiistai-iltana.
Palo levittää voimakkaasti savua ympäristöön ja ihmisiä kehotetaan pysymään sisätiloissa.
Nastola on nykyisin Lahteen kuuluva kunta.
Etelä-Suomen sanomien mukaan paikalle hälytettiin 18 pelastuslaitoksen yksikköä. Rakennus oli ensitietojen mukaan tyhjillään, mutta rajun palon vuoksi kaikkiin tiloihin ei ole vielä päästy käymään. Palo ei ole vaarassa levitä muihin rakennuksiin.