Sunnuntaipäivästä on tulossa viileä.
Ilmatieteen laitoksen mukaan päivä on pilvinen mutta varsin poutainen. Sateita voi tulla aamupäivän aikana maan keskiosissa ja päiväsaikaan itärajan tuntumassa.
Aurinko voi paistaa laajalti maan etelä- ja länsiosissa iltapäivällä. Lämpötila asettuu aurinkoisilla alueilla 15 asteen paikkeille. Muualla maassa jäädään runsaiden pilvien vuoksi alle 10 asteeseen.
Suomen itäpuolinen matalapaine tuo maahan kohtalaista pohjoistuulta. Ilmatieteen laitoksen mukaan tänään on koko maassa tuulenpuuskia, jotka voivat paikoin olla voimakkaita.